Kohupari ei seuraa enää toisiaan Instagramissa.
Fitnesskaunotar Sofia Belórf, 30, ja liikemies Stefan ”Stefu” Therman, 33, eivät seuraa enää toisiaan Instagramissa.
Pariskuntaa ei ole nähty yhdessä sitten Tallinnan ökyloman jälkeen. Kumpikaan ei ole myöskään julkaissut reissun jälkeen mitään seurusteluun viittaavaa Instagramissa. Pariskunnan yhteiskuvat löytyvät toistaiseksi vielä molempien profiileista.
Sofia on viime aikoina kuvannut lähinnä koirankävelytyslenkkejään ja Stefan omia tekemisiään.
Seiska kertoi myös hiljattain että pariskunnalla oli ollut raju huutoriita Helsingin Tehtaankadulla.
– Stefu ja Sofia riitautuivat keskenään jostain pikkuasiasta. He menivät selvittämään tilannetta Tehtaankadulle kovaäänisesti huutaen. Hetken tapeltuaan he palasivat takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Seiskalle juoruttiin.
Päinvastaiset elämäntyylit
Kerroimme jo maanantaina, että Sofia ja Stefu elävät hyvin erilaista elämäntyyliä, ja tämä saattaa aiheuttaa suhteessa ongelmia.
”Sofia elää terveellisten elämäntapojen mukaisesti, mutta tupakkaa tuprutteleva ja viinalla läträävä Stefu näyttää elävän päinvastaista elämäntyyliä. Voisi kuvitella että Sofiaa alkaisi jossain vaiheessa närkästyttää miehensä juhliminen.” Lue lisää aiheesta tästä.

Täähän on sitä elämää mitä Sofia haluaakin. Ei huolta mistään sen kun painaa menemään. Helppoa elämää toisen rahoilla, kun ei ole mitään omaa. Ei koulutusta eikä duunia. Viinaa aamusta iltaan. Saahaan Stefu rahoille vastiketta. Toinen jättää niin toinen ottaa. Kyllä Sofian kelpaa.
Narkkarirakkautta samaa lusikkaa kuumennetaan….
Suomalainen on luuseri raha kelpaa ei muu miehet on sikoja vaikka mies siivoo elättää tiskaa maksaa kaiken on kun koira mutta aina suomalainen nainen haukkuu ja käyttää miestä hyväksi suomalainen tyttö ja nainen on paska sika
Hmmm…Sofia ei taida olla olla ihan täysin suomalainen….mutta kyllä miehistäkin ihan samalla tavalla löytyy niitä sikoja…ryyppää,huutaa,viskoo paskaset vaatteet pitkin kämppää, ei osaa siivota,tehdä ruokaa,omat lapset on kuin vieraita jne….onneks ei oo sattunut omalle kohdalle.
No Sofia ja Niko vois palata yhteen.
Enpä usko et Niko ottaa takasi sehä jätti Sofian + Sofia petti kaiken lisäks stefun kanssa Nikoa joka on Nikon hyvä ystävä…
Kukaa ei halua pettäjää takasi. Iha hyvä t jätti oikee tolle ämmälle
Mikä näiden funktio on????
Mihin se tosta lähtee? Loppuu kohta hyväksi käytettävät miehet kesken. Raha kelpaa mutta ei miehen elintavat? Ei se pysty itteää elättää nyt kun koronan takia ei pääse dubaihin nii ei voi sieltäkää hakee öljyrahaa.
Tuskin lähtee….eihän se Nikon isän kämpästä lähtenyt ennen kuin kannettiin tavarat pihalle . Niko oli kuitenkin jo lukkojen takana ja Sofi heilasteli jo Stefania. Mutta Sofia asui Nikon nurkissa niin kauan kun viskattiin pihalle….ja sieltä tietenkin Stefanin elätiksi .stefusta tuskin luopuu niin kauan kuin viikkoraha on taattu.
No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun….
Sofia ei varmasti lähde vähällä. Viikolla voi treenata koipiaan heiluttelemalla, mutta viikonloput juo ja juhlii kun katujätkä. Haaveilee lapsesta, ei pysty edes itseään elättämään…
Minusta Sofian pitäisi miettiä että Stefun juominen muuttuu ajan myötä vain huononpahan suuntaan jos ei päivääkään ilman viinaa voi olla. Ei kannata pilata elämäänsä juopon kanssa Se vaatii kovaa luonnetta että pystyy olemaan jopa viikkoja selvänä. Minä olin juopon puoliso voin sanoa kokemuksesta tämän.
Kyllähän se Sofia sitä alkoa käyttää ja bilettää siinä missä Stefukin
Tarkoitatko bilettämisellä nose clams, elikkäs nose candy, elikkäs kaikkien nasaalisesti nautittavien jännien pulvereiden empiiristä tutkimista?
Juurikin noin. Aina on molemmilla pulloja ja laseja edessä. Ja eiköhän Sofia tykkää, kun pääsee ökylomille ja saa kalliita lahjoja. Eikös se Tallinnan sviittikin ollut juuri sitä mitä Sofia elämältä haluaa.