SK: Pyhimys myöntää viestittelyn 12-vuotiaan fanin kanssa – päätyi Minnesota-hoitoon

Kesän kohun keskelle joutunut Pyhimys kertoo nyt oman versionsa tapahtumista.

Räppäri Mikko ”Pyhimys” Kuoppala, 44, vahvistaa Suomen Kuvalehden haastattelussa olevansa artisti, jonka vuosia jatkuneesta viestittelystä alaikäisen fanin kanssa Helsingin Sanomat uutisoi heinäkuussa.

HS:n haastattelema Saana Airtola kertoi aloittaneensa yhteydenpidon Kuoppalan kanssa vain 12-vuotiaana. Räppäri oli tuolloin 30-vuotias.

Airtolan mukaan viestit muuttuivat seksuaalissävytteisiksi hänen ollessaan 17-vuotias, ja täysi-ikäistymisen jälkeen kaksikko harrasti nettiseksiä.

Kuoppala kiistää nettiseksin, mutta myöntää heidän vaihtaneen paljastavia kuvia Airtolan täytettyä 18 vuotta.

Lue myös: Pyhimys rikkoi hiljaisuuden

Pyhimys puolustautuu

Räppäri myöntää tehneensä virheitä, mutta kiistää tavoitelleensa yhteydenpidolla seksuaalista suhdetta.

– En sano, etten olis tehnyt virheitä. Mutta kun jotkut syyttää pedofiiliksi tai groomaajaksi… Eikö se vaatis, että mulla olis ollut jokin päämäärä siinä. Että olisin tavoitellut jotain, Pyhimys kertoo lehdessä.

Kuoppala myöntää myös, ettei ymmärtänyt omaa valta-asemaansa nuoreen faniinsa nähden.

Airtola kertoi HS:lle kaksikon tavanneen hotellissa, jossa räppäri käytti kokaiinia ja tarjosi sitä myös hänelle.

Pyhimys myöntää kokaiinin käytön, mutta ei muista, tarjosiko sitä Airtolalle.

Lue myös: Teflon Brothers kommentoi Pyhimys-kohua: ”Emme hyväksy tällaista toimintaa”

Kohun jälkeen päihdehoitoon

Heinäkuinen kohu romahdutti Pyhimyksen keikkakalenterin. Myös Teflon Brothers ilmoitti jatkavansa ilman häntä.

Räppäri kertoo alkaneensa juoda rajusti kohun seurauksena. Lopulta ystävät veivät hänet Naantaliin, jossa hän vietti 28 vuorokautta Minnesota-päihdehoidossa.

Pyhimys kertoo katuvansa monia asioita, mutta sanoo samalla, ettei tarkalleen ymmärrä, mikä hänen toiminnassaan oli väärin.

Lue myös: Pyhimyksen ympärillä kuohuu: nimi katosi yllättäen ohjelmatoimiston sivuilta

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit