Sini Sabotage kertoi lopettavansa uransa UMK-pettymyksen vuoksi – some repesi: ”Luuliko hän tosissaan olevansa seuraava Käärijä”

Levikset repee -hitistään tunnettu artisti Sini Sabotage on päättänyt lopettaa toistaiseksi musiikkiuransa. Hän kertoi asiasta Cheers to ugly me -podcastissa.

Sabotagem mukaan syynä päätökseen on Uuden musiikin kilpailu, jossa hän sijoittui viimeiseksi kappaleellaan Kuori mua.

– Se tietyllä tavalla näytti minulle, mitä viihdebisnes on pahimmillaan ja parhaimmillaan. Olin jo kerran, juuri ennen UMK:ta, päästänyt irti siitä, että en tee musiikkia. Minulla oli tosi hyvä olla. Olin itselleni tosi vihainen siitä, miksi annoin itseni tehdä sen uudestaan, kun olin jo sinut sen asian kanssa, Sini tilittää jaksossa.

– Miellän musabisneksen ja musiikin valitettavasti ikään kuin väkivaltaisena parisuhteena. Aina silleen, että ”tule vielä vähän tänne näin, meillä oli niin kivaa yhdessä”, hän kuvailee.

Sabotage kertoo lisäksi kokemastaan vääryydestä UMK:ssa. Artisti kertoo, että esimerkiksi näyttelijä Pilvi Hämäläisen Mon chéri -kappale soitettiin kokonaan taustanauhalta, vaikka muut esiintyjät lauloivat oikeasti. Sabotage sanoo, että katsojille pitäisi tehdä selväksi, mitä laulut tulevat nauhalta.

Sabotage päätös musiikkiuran lopettamisesta on aiheuttanut paljon keskustelua esimerkiksi viestipalvelu Jodelissa.

– Kyllä vituttaa toi Sini Sabotagen uhriutuminen. Pääset seitsemän parhaan joukkoon satojen hakijoiden joukosta ja sitten kun sijoitut seitsemänneksi niin itket kuinka tämä tuhosi suhteen musiikkiin. Tuo olis monelle artistille lottovoitto. Onko lähtökohdat musiikin tekemiseen ylipäätään olleet kovin vakaalla pohjalla, jos tällaiset muuttaa suhtautumisen siihen. Benjaminkin tuli viimeiseksi ja katsokaa missä hän esimerkiksi on nyt, uransa huipulla, eräs Jodel-käyttäjä kirjoittaa.

– Kuulosti jotenkin katkeralta ja aikamoista selittelyä, kirjoittaa toinen Jodel-käyttäjä.

– Siis luuliko hän tosissaan niin täysiä että on tyyliin seuraava Käärijä tai isompi, kun menee umk:hon? Ymmärrän, että harmittaa, mutta kyllä tässä on nyt selvästi murskaantuneet aikamoiset pilvilinnat, kolmas kirjoittaa.

– Nojaa, vois kai sitä ottaa vastuuta ite omasta urastaan eikä vierittää umk syyks. Jos oot paska nii oot paska, kommenteissa tylytetään.

Siniä on kritisoitu paljon myös siitä, että hän mainitsi UMK-juontaja Pilvi Hämäläisen laulajan lavalla playbackina. Hämäläinen ei osallistunut UMK-kisaan.

– Jäi kyl vähän ikävä fiilis ku yritti heittää Pilville lokaa siinä omassa katkeruudessaan, toteaa eräs.

– Pilvi ei kilpaillut vaan toimi juontajana joka läpällä teki oman väliaikashown, tottakai sellaiset voi soittaa playbackina. Kaikki kilpailevat artistit esiintyivät ilman playbackia niin turhaa nurinaa Siniltä, toinen jatkaa.

Alapuolella Pilvin upea esitys:

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit