Selviytyjissä koetaan kammottava tilanne keskellä yötä – Yksi kilpailja kiidätetään sairaalaan

Selviytyjät Suomi -ohjelman kolmannessa jaksossa koetaan pelottava tilanne. Jakso on katsottavissa jo Ruutu+ -palvelussa.

Kahdeksas päivä alkaa viidakossa ikävissä ja hiljaisissa tunnelmissa, sillä edellisenä yönä kirjailija Henriikka Rönkkönen on saanut kohtauksen. Edellisenä päivänä Buaya ja Jerung -heimojen jäsenet jaettiin heimojen kesken uudelleen.

– Meillä oli vaikea yö koko heimolla, Millu Haataja sanoo itkuisena jaksossa.

Buayan heimopäällikkö Sami Helenius kertoo vakavana, että Henriikka sai yöllä kohtauksen.

– Tultiin eilen heimon kanssa palkintokilpailusta saarelle, käytiin pesulla ja tehtiin ruokaa. Henriikka sanoi, ettei hän voi oikein hyvin, huimaa, eikä ruokailun jälkeen olo kohentunut. Yöllä nukahdettiin kaikki tuohon sannalle ja Reetta nukkui Henriikan vieressä ja valvoi häntä. Sitten Reetta huutaa, että apuun kaikki, että joku kouristuskohtaus.

Tämän jälkeen ensihoitajat saapuivat paikalle.

– Sen jälkeen, kun meillä oli ollut ensiapu tässä, Henriikka tultiin aika nopeasti hakemaan ja vietiin suoraan lääkäriin. Mitä olen ymmärtänyt, Henriikka on tosi hyvässä hoidossa ja kaikki on mennyt hyvin. Enempää ei tiedetä ja odotetaan uutisia, Reetta kertoo.

Ennen seuraavan koskemattomuuskilpailun alkamista juontaja Riku Rantala kertoo, että Henriikka on joutunut jättämään kilpailun kesken lääkärin määräyksestä.

Uutinen saa Reetan, Sitan ja Millun puhkeamaan kyyneliin.

Kuva: Nelonen media

Selviytyjät Suomi sunnuntaisin Ruudussa aamukuudelta ja Nelosella kello 19.30.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit