Seiska: Shokkipaljastus! Rikkaat ja rahattomat -ohjelmasta tuttu Henry Aflecht kertoi salatun taustansa, josta oma äitikään ei tiennyt!

Rikkaat ja rahattomat -ohjelmassakin taannoin nähty liikemies ja miljonääri Henry Aflecht, 49, nousi suomalaisten tietoisuuteen, kun hän ilmoitti etsivänsä lapselleen synnyttäjää. Miehen tavoitteena oli tehdä perijä kymmenien miljoonien omaisuudelleen. Aflecht sai jopa 2000 yhteydenottoa naisilta, mutta hän joutui lopulta luopumaan projektistaan, koska sopivan äidin etsintä kävi liian kuormittavaksi.

Nyt Henry on kertonut Seiska-lehdessä hurjan shokkipaljastuksen. Hän paljastaa eläneensä 25 vuotta elämästään rikollisena.

– Olen elänyt kaksi 25 vuoden elämää. Ensimmäiset 25 vuotta olivat sellaisia, joista juuri kukaan ei tiedä yhtään mitään. Ja jälkimmäiset 25 vuotta, kun päätin kääntää kytkimestä, ovat olleet täysin päinvastaisia, kuin yö ja päivä, kohumiljonääri kertoo Seiskalle.

Aflecht kertoo, ettei hänen oma äitikään tiedä poikansa aiemmasta elämästä juuri mitään.

Lisää paljastuksia rikolliselämästä on luvassa tulevassa omaelämänkerrassa.

– Kirjani alkaa kohtauksella, jossa ollaan Sipoon metsässä. Olen sitonut kaverini kiinni puuhun, mäntyyn, ja osoitan häntä aseella päähän, Aflecht kertoo Seiskalle.

Henry asuu Espanjan aurinkorannikolla, jossa hän on pyörittänyt muun muassa Radio Finlandiaa. Mies myi radionsa osakkeet elokuussa.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit