Sometähti Sara Sieppi on suivaantunut Seiska-lehden tuoreeseen uutisointiin.
Seiskan paparazzi nappasi Sarasta kuvia, ja julkaisi ne verkossa. Jutussa kerrotaan, että Sara oli uupunut kuvauspäivän jälkeen.
”Sara oli selkeästi uupunut. Kaunotar nosteli kapsäkkejään väsyneen oloisena, joten muotikuvaukset olivat selkeästi vaatineet veronsa.” Seiskassa kerrottiin.
Lehti on jakanut uutisen Facebook-sivuillaan saatetekstin ”Instagramissa poseeraaminen voi ilmeisesti olla yllättävän rankkaa” kera.
Sieppi julkaisi äskettäin Instagram-tarinat osiossaan kuvakaappauksen jutusta.
– Niin surullista, että tää on juttujen taso. Kesken työpäivän kuvataan salaa ja väheksytään työtä. Milloinkohan tää mun ajojahti loppuu, Sieppi suree.
– Jännä, että kaikki otsikot kohdistuu aina naisiin, hän lisäsi.
Sara oli nuorempana viettoman oloinen maalaistyttö. Tämä kaupunkilaistuminen ja kaksikymppisenä riekkuminen ei pue häntä.
Taas on mieli pahoitettu. Jälleen siitä että seiska julkaisee kuvan ilman silotteluita tai filttereitä. Harvoin on Petrus Pennasen kuvaakaan mitenkään viimoisen päälle käsitelty. Ihan näyttää samalta törkyturvalta kun muidenkin kuvissa. Ongelma taitanee Saran kohdalla olla se että hän ei enää itse tunnista itseään ilman kuvankäsittely ohjelmia. Kun mua niin nyt taas kiusataan. Näissä seiskan kuvissa ei todellisuudessa ole mitään ihmeellistä. Onhan sara kuitenkin ihan kuvauksia varten maskeerattu, ja silti ei ole mielestään kaunis. Suosittelen poistamaan filtterit siitä omasta luuristaan. Vähenee sitten se mielipaha kun näkee omat luonnolliset kasvonsa. Henkilökohtaisesti en edes ymmärrä miksi keski-ikää käyvä nainen vähentää filttereillä iästään kymmenen vuotta ja vyötäröltä sen toiset kymmenen. Kyllä se oma minäkuva tulee vastaan enemmin tai myöhemmin. Ihan olisi sara vielä nätti ikäisekseen. Mutta tuo botox turvotus saa kasvot näyttämään lähinnä vihaiselta.
Juuri näin. Onhan se nyt gamalaa kun itse ei kestä laittaa muokkaamattomi kuvia niin Seiska laittaa. Onhan niissä iso ero ja se varmasti tyrkkyä harmittaa. Sekin ruokailukuva Kerttu Rissasen ja (kuka se nyt olikaan) Ai nii Sinin? Kans niin eipä kovin kauniilta eikä hoikalta näyttänyt.
Muistelepa tyrkky kouluaikojasi ja sitä kuka kiusasi ja ketä? Tuleeko jotain mieleen?
Sitä saa mitä tilaa!!!!
samaa minäkin muistelin ajoista jolloin missi kävi koulua täällä kotikulmillaan.
nyt marisee ja itkee kuinka häntä sitä ja tätä.
pitäisi muistaa että niin kalikka kolahtaa, ja metsä vastaa!!!
Eiköhän Siepin tulisi oppia että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Nää kun on niitä julkisuuden kirouksia. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Itsehän olet tyrkyllä ollut,eipä kannata muita syytellä kun itse nostaa itseänsä esille,kannattaisi opetella vähemmän on enemmän.
jep, tuli ”hesaan” ja unohti murteensa viikossa, alkoi olemaan stadilaisempi kuin me ketkä olemme ikämme asuneet täällä. jos tää on niin ikävä paikka budjaa ainahan voi palata tornioon! taitaa olla liia suuri stara jo kotimestoilleen…
Ajojahti loppuu heti kun lopetat tuon tyrkyllä olemisen, kuvien muokkaamisen ja märisemisen. Siinä vastaus kysymykseesi.
Ajattelikko mennä joku päivä oikeisiin töihin ja lopettaa ton naurettavan pintaelämäsi?
Et ole myöskään millään tavalla seksuaalisesti tai millään muullakaan tavalla kiinnostava.
On tolla oltava sugadaddyjä joka sormelle jne ei luonto oo antanut ns.hevosen naurun ja hiekon hampaat
Mihin töihin, kun ei ole ihmisellä mitään ammattia edes.
Se on kumma kun seiska hehkuttaa jotain lokkia ja julkaisee vain vanhoja, muokattuja kuvia. Mutta kun kyseessä on Sieppi, Martina tai joku muu oikeasti rahaa tienaava, niin julkaistaan vain ns. epäedullisia kuvia heistä.
Älä välitä Sara. Seiska on niin paska lehti, että tuollaista kirjoitusta voi odottaa.
Juupa juu. Sara = Pikku Myy itse
Olet liikaa framilla koko ajan ihmiset pitää sua tyrkkynä.Joka vitun päivä Sara teki sitä tätä ja tota 🙁 pidä taukoa ei meitä kiinnostaa mitä sä teet.
ja joka päivä itkeä pillittää kuinka HÄNTÄ kiusataan, lopettaisi ton valittamisen ja jatkaisi itse valitsemallaan polulla, itse asiassa et ole edes millään ”muotoakaan” kiinnostava persoona!
Niinpä!!! on enemmän kuin tuskallista nähdä se teennäinen Lapin noita lärvi niin pumpattu lisähiuksista puhumattakaan pelkkää feikkiä koko akka,ei jatkoon!!!!!!!!!!!!!!