Somevaikuttaja Sara Sieppi on luonut sosiaalisessa mediassa itsestään miljoonan euron arvoisen brändin.
Tämä ei ole tullut kuitenkaan helpolla, sillä Sieppi on avautunut useasti yrittäjyyteen liittyvistä ikävimmistä asioista, joita ovat muun muassa suuret verot ja muut maksut.
Nyt Sara taas avautunut yrittäjäelämän nurjasta puolesta Instagramissa.
– Oon siirtänyt jo pitkään sellasia ärsyttäviä konehommia, joten tänää sain vihdoin purettua sitä listaa ja maksettua taas kaikkea yrittäjyyteen liittyviä juttuja, Sara kertoo Instagram Stories-osiossaan.
Hän julkaisi päivityksensä oheen valokuvan kotinsa pöydältä, jossa näkyi kaksi palavaa kynttilää.
– Kynttilät tuomassa zeniä, hän lisää.
Alkuaikoina sai mahtavat verovelat, koska ei ”osannut” hoitaa maksujaan. Sanoi silloin, että antaa ammattilaisten tehdä siitä lähtien. Yhtäkkiä hän osaakin itse tehdä nuo hommat? Enpä usko… alvi on aina maksettava…
Sieppi on siis sitä mieltä, että yrittäjän velvollisuudet ei häntä koske ??? Voi voi ressukkaa kun menee huonosti. Joko se pieni pallopoika lähti kälppimään.
Pitäisiköhän Siepin mennä lätkäisemään mahtiutareensa veroviraston tiskille, jos vaikka saisi sillä konstilla jotain armahdusta noihin hirveän suuriin veroihinsa. Hinkkien esittely kun tuntuu olevan hänelle ratkaisu kaikkiin muihinkin ongelmiin.
kun kaakamon kyliltä hesaan asti on päässyt niin toki voi touhuilla mitä tahtoo, ei velvollisuudet muitakaan ”staroja” tunnu koskevan!!!
kyllä, zenillä only fansiin vaan. tämä naikkonen jaksaa tuputtaa ja tyrkytää! voi ällötyksien ällötys.
Se vois olla tyrkylle sopiva tyrkytys mesta,luoja että matami oli ottanut paljon täytettä poskiin ongelmajätettä,ei meinaa puhe enään onnistua liikaa täytettä lärvissä.
On kyllä luonnottoman näköinen