Sampo Kaulanen ryhtyi ketokuurille ja sai samaan aikaan koronatartunnan! – ”Hedaria ja heikotusta!”

Kyläkauppias ja tosi-tv-tähti Sampo Kaulanen julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoo kokeilleensa ketogeenistä eli vähähiilihydraattista ruokavaliota. Kaulanen kehuu olon olleen hyvä, vaikka alussa oli pieniä ongelmia.

– Alkuun hedaria ja heikotusta. Kehosta turvotus vähentynyt ja adaptaatio aluillaan tähän ruokavalioon. Ihan jees olo, Sampo kirjoittaa päivityksessään.

Kauppiaan herkkuhimotkin ovat kadonneet lähes kokonaan.

– Daim-himot pudonnu lähes nollaan ja se varmaan johtuu siittä ku hiilarikoukku löysää niin ei tee kauheesti mieli porsia namejakaan. Mielenkiintonen keissi.

Dieetin todelliset terveysvaikutukset ovat kuitenkin huomattavissa vasta myöhemmin.

– Kuulemma terveysvaikutukset pitäisi olla mahtavat mut ne tulee kuulemma viiveellä. Joten eikaittässä! Verensokeri näyttäs olevan tikissä ja olo muutenki vallan mainio!

Sampo paljastaa myös, että hän on saanut koronatartunnan ketokuurin aikana.

– Toki ku samaan aikaan Korona päällä niin haastava fiilistellä et onko kerosta vai korosta johtuva laiskuus. Mut palathan, Sampo päättää.

Sampo julkaisi tänään Instagramissa kuvamanipulaation, jossa hän näyttää vanhalta ja uupuneelta papparaiselta.

– Korona koittaa päässä niskanpäälle mut empoka päästä! Hiukan voimattomuuden tunnetta päällä mut olosuhteisiin nähen voiaan hyvin, Kaulanen muotoili kuvan yhteydessä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön 💫✨Sampo Kaulanen✨🌙 (@kaulasam) jakama julkaisu

Sampo pitää Instagramissa koronapäiväkirjaa. Tuoreella videolla mies kertoo käheällä äänellä, että oireet ovat toistaiseksi lieviä. Sampo kertoo myös, ettei hän ole ottanut rokotteita.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön 💫✨Sampo Kaulanen✨🌙 (@kaulasam) jakama julkaisu

Myös Minttu-vaimo on sairastunut koronaan. Alla olevalla videolla Minttu kertoo, että hänellä on ollut todella huono olo rokotuksista huolimatta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön 💫✨Sampo Kaulanen✨🌙 (@kaulasam) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön 💫✨Sampo Kaulanen✨🌙 (@kaulasam) jakama julkaisu

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit