Oho! Sami Kurosen voi nyt nähdä Alkossa ympäri Suomen! – ”Ei ju**lauta miten siistiä!”

Sami Kuronen on saanut oman punaviinin, joka kulkee nimellä Kuronen Red. Suosikkijuontaja kertoi asiasta äskettäin Instagramissa.

– Haaveilin nimikkoviinistä vuosia salaa. Jostain syystä en kuitenkaan koskaan uskaltanut, saati kehdannut sanoa sitä ääneen, Sami paljastaa.

Hän kertoo saaneensa keväällä puhelinsoiton eräältä viinin maahantuojalta.

– ”Alko etsii vakiovalikoimiinsa suomalaisen julkisuudenhenkilön tähdittämää viiniä ja uskomme, että se tulee olemaan sun viini”, sanoi vakuuttava naisääni toisessa päässä.

Juontaja kertoo aluksi epäröineensä työtarjousta, mutta pian hän kuitenkin tuli toisiin aatoksiin.

– Epäröin. Tajusin kuitenkin vielä saman puhelun aikana, että tätä tarjousta ei kannata skipata. 
Ideoitiin, löydettiin loistava viini ja tehtiin hakemus. Muutaman viikon kuluttua Alko ilmoitti, että Kuronen on valikoitunut suuresta hakijajoukosta punaviinisarjan voittajaksi!

Kuronen kertoo, että hänen viininsä tulee myyntiin noin kahteensataan Alkoon ympäri Suomen.

– Ei ju**lauta miten siistiä, hän hehkuttaa.

Päivityksessä kerrotaan, että Kuronen Red on täyteläinen, mehevän marjainen, syrah- ja pinotage-rypäleitä yhdistävä punaviini, jonka mausta löytyy mm. tummaa kirsikkaa, kypsää viikunaa, karhunvatukkaa ja viettelevää suklaata.

Viini tulee Etelä-Afrikasta, Coastal Regionin alueelta. Viini on vegaaninen ja vuosikertaa 2020.

Kuronen suosittelee nimikkoviiniään esimerkiksi liha- ja pastaruokien kanssa nautittavaksi.

– Kolmen litran pakkauksesta riittää tempparikaatoja isommallekin porukalle!
Tämän monipuolisen viinin takana mun on todella helppo seistä ylpeänä!

Selaa kuvia nuolinäppäimestä ja näet miltä Kuronen Red viinitonkka näyttää.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Sami Kuronen (@samikuronen) jakama julkaisu

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit