Me Naiset: Sami Kuronen tunnusti olleensa suhteessa kahden naisen kanssa samaan aikaan

Televisiosta tuttu Sami Kuronen, 46, muisteli edellisiä parisuhteitaan naistenlehden rakkaushaastattelussa.

Temptation Islandistakin tuttu suosikkijuontaja avautuu omasta rakkauselämästään tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa.

Kuronen kertoo olevansa parisuhdeihminen, joka sitoutuu pitkäksi aikaa yhteen ihmiseen.

Sinkkuna Sami ei ole kauaa viihtynyt, juontaja puhuu ex-kumppaneistaan kauniiseen sävyyn. Kuronen myös paljastaa että hänellä on mennyt kaksi suhdetta päällekkäin.

Kuronen kertoo häpeissään, että hoitaisi tilanteen nyt eri tavalla.

– Seitsemän vuotta sitten minulla meni hetken kaksi suhdetta päällekkäin ennen kuin sain lopetettua edellisen. Se on asia, josta en todellakaan ole millään tavalla ylpeä. Silloin ei vain ollut kykyä ja rohkeutta hoitaa sitä asiaa oikein.

– Harmittaa ja hävettää se, miten huonosti olen välillä kohdellut toista, Kuronen paljastaa Me Naisissa.

Sami kertoo haaveilevansa pysyvästä rakkaudesta, joka kestäisi elämän loppuun asti.


Lähde: Me Naiset

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit