Rita Manninen riensi puolustamaan miestään somessa! ”Akista on leivottu sovinisti naistenvihaaja”!

Hyvinvointiyrittäjä Aki Manninen juonittiin ulos Selviytyjistä naistiimiläisten toimesta. Miehen suorista puheista nousi kohu. Joidenkin mielestä Aki käyttäytyi Selviytyjien naiskilpailijoita kohtaan epäasiallisesti

Manninen sanoi Selviytyjät Suomi Extra-ohjelmassa, että naiskisaajat ovat ”kieroja kuin korkkiruuvit”. Aki sanoi myös, että ”jos hänellä olisi tissit, olisi hän mennyt tyttöjen kerhoon”. Manninen ei kertomansa mukaan myöskään halunnut juonitella Selviytyjissä naisten kanssa, sillä ”hänellä on munat”.

Somessa useat julkkikset ovat ottaneet osaa kiivaaseen keskusteluun liittyen aiheeseen. Myös useat Selviytyjien naiskilpailijat ovat tuominneet Akin puheet.

Esimerkiksi bloggaaja Sara Vanninen hyökkää rajusti Mannista kohtaan omalla Instagram-tilillään.

– Minun mielestäni on helvetin vaarallista se, että näitä (kommentteja) ei tuomita esimerkiksi tuotannon puolelta millään tavalla. Koska se olisi nyt ihan äärimmäisen tärkeää, tuoda selkeästi esiin ja ilmi se, että tällainen puhe ei vain kuulu tähän päivään enää, Vanninen selittää.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Nyt Akia somessa puolustaa oma vaimo Rita Manninen. Rita julkaisi omalla sometilillään päivityksen, jossa hän puolustaa aviomiestään.

– Tää mies on lempein ja ajattelevin mitä tiedän, Rita aloittaa päivityksen.

– Aki jos joku on saanut mut tuntemaan oloni maailman arvokkaimmaksi, kohdellut niin, ettei kukaan mies tällä planeetalla. Te, jotka yhden jakson perusteella annatte tuomion tälle miehelle, menkää itseenne. Tosiasia oli se, että tämä mies kantoi joukkuettaan, toi ruuan pöytään, rakensi teltan, auttoi… ja se kaikki ei edes näkynyt kameroiden edessä, Rita lataa.

– En ymmärrä teitä NAISET, jotka haukutte tuntematta ihmistä!! ”Kiiltokuvakerho” on termi jota minäkin oon käyttänyt koko elämäni ihmisistä, jotka juoruaa selän takana, oli ne sitten miehiä tai naisia! Tissit löytyy naiselta (biologinen fakta) ja jos mies puhuu vaimostaan, niin mitä pahaa siinä on?!

– Entäs miten se tosiasia, että vahvin savustettiin ulos? Come on.

– Peace and love. Rakastan tätä miestä, ja rakastan hänen suoruuttaan, mikä tässä maailmassa tuntuu olevan katoava luonnonvara, Rita päättää nyrkkiemojin kera.

”AKISTA ON LEIVOTTU SOVINISTI NAISTENVIHAAJAA”

Myöhemmin Rita kyynelehti Instagram Stories -osiossa. Ritan mukaan Akista leivottu sovinisti naistenvihaaja.

– Nyt vaan purkautu tää paha olo, Rita kirjoittaa itkuisen kuvan yhteydessä

– Niin pahalta tuntuu lukea vihaista joukkolynkkausta omasta aviomiehestä, joka kunnioittaa ja arvostaa aina jokaista naista ja ei esim siedä halveeraavia rivoja vitsejä. ”Kiiltokuvakerho, tyttöjen kerho, tissit..” ne hän mainitsi ja hänestä on leivottu sovinisti naistenvihaaja, Rita suree.

– Jos viettäisitte aikaa Akin kanssa, tietäisitte kuinka hieno ja suoraselkäinen ihminen hän on ja kuinka ihaltavasti hän kasvattaa ja suojelee omaa pientä tytärtään, Rita kirjoittaa.

Kuva: @ritaniemiofficial
Kuva: @ritaniemiofficial

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
8 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit