Riku Rantalan lähtö sotaharjoitukseen peruuntui viime hetkellä yllättävän terveysmurheen vuoksi.
Toimittaja Riku Rantalan, 51, suunnitelmat menivät uusiksi terveysmurheen vuoksi. Hänen oli tarkoitus osallistua Cold Response 26 -harjoitukseen, mutta lähtö peruuntui.
– Kamat olivat jo pakattuina. Vikat pari viikkoa mun piti olla 32 500:n muun sotilaan kanssa 14 maan yhteisessä Cold Response 26 -harjoituksessa, treenaamassa Suomen puolustamista arktisissa olosuhteissa, Rantala kertoo Instagramissa.
-Ilmoitus-
– Mutta toisin kävi: tuli välilevyn pullistuma ja pakotti miehen vemppaosastoon.
Nyt hän kuntouttaa selkäänsä päivä kerrallaan muun muassa vesijuoksulla.
– Nyt mennään päivä kerrallaan, kuntoutetaan mielisairaan tylsällä (mutta tehokkaalla) vesijuoksulla ja välillä makoillaan näin PSOAS-asennossa, Riku kertoo.
Vaikka tilanne harmittaa, Rantala suhtautuu siihen positiivisuuden kautta.
– Vitutus on kova, mutta täytyy ajatella positiivisesti: selkävaivat on keski-ikäisen miehen kunniamitali miekoin ja tammenlehvin.
Hän arvioi selän toipuvan muutamassa viikossa ja muistuttaa samalla, että terveys on lopulta kaikkein tärkeintä.
-Ilmoitus-
– Terveyttä ei tuu juurikaan ajateltua päivittäisen grindin lomassa. Eikä tää ees oo mikään paha, pitäis olla kondiksessa muutamassa viikossa – monilla on ihan oikeita huolia… Mut hyvä muistutus siitä, että pitäis arvostaa jokaista tervettä päivää! Rantala päättää.
Riku on saanut julkaisuunsa paljon tsemppiviestejä seuraajiltaan.
– Nyt vaan mobiliikkaa! Sillä se lähtee, kommentoi eräs.
-Ilmoitus-
– Tsemppiä paranemiseen, jatkaa toinen.
– Ny rauhassa, paranemisia, tsemppaa kolmas.