Kirjapaljastus: Renny Harlinilla oli tulinen salasuhde Salma Hayekin kanssa! – romanssi kaatui Hollywood-näyttelijän inhottavaan luonteenpiirteeseen!

Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 62, avaa naisseikkailuitaan uudessa elämäkerrassaan Renny Harlin – Ainutlaatuinen elämäni (Tammi).

Veli-Pekka Lehtosen kirjoittamassa kirjassa Harlin paljastaa muun muassa seurustelleensa aikoinaan kuuluisan amerikkalaismeksikolaisen näyttelijän Salma Hayekin, 55, kanssa. Harlinin mukaan kaksikolla oli 90-luvun alussa kiihkeä salasuhde.

– Salma oli meksikolaisen telenovelan tähti, joka vasta etsi jalansijaa Hollywoodista. Nyt hänet tiedetään filmitähtenä, jonka suurempi ura alkoi Robert Rodriguezin elokuvista, kirjassa kerrotaan.

Pari tapasi Hollywood-karkeloissa, jonka jälkeen he alkoivat tapailla.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

– Salma oli huumorintajuinen ja tulinen mutta myös latino potenssiin sata, Renny Harlin kuvailee näyttelijäkaunotarta kirjassaan.

Lopulta Salman omistushalu koitui suhteen tuhoksi.

– Suhde kävi tukahduttavaksi, sillä Salma oli niin omistava suhteessa minuun.

Renny luettelee kirjassaan useita kotimaisia ja ulkomaalaisia julkkisnaisia, joiden kanssa hänellä on ollut suhteita. Harlin kertoo kirjassaan myös olleensa jokaisessa erossa jättävä osapuoli.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Renny Harlinin elämäkerrasta.

 

View this post on Instagram

 

Henkilön Renny Harlin (@rennyharlin) jakama julkaisu

Renny meni naimisiin tänä kesänä vaimonsa Johanna Harlinin kanssa. Pariskunta tapasi kesällä 2020 Luokkakokous-leffan kuvauksissa. Johanna sai myös merkittävän rooliin Rennyn tuoreimmassa kauhujännärissä The Refuge.

Renny on useasti hehkuttanut sosiaalisessa mediassa olevansa vasta nyt onnellinen ensimmäistä kertaa elämässään.

 

View this post on Instagram

 

Henkilön Renny Harlin (@rennyharlin) jakama julkaisu

 

View this post on Instagram

 

Henkilön Renny Harlin (@rennyharlin) jakama julkaisu

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit