Järkyttynyt Pia Lamberg ihmettelee somejulkkisten käytöstä koronan keskellä: ”Biletetään ja lomaillaan ympäri maailmaa ilman maskeja”!

Missikruunustaan vuonna 2011 luopunut Pia Lamberg (o.s. Pakarinen) ottaa kantaa Instagramissa koronarajoituksia rikkoviin henkilöihin.

Lamberg lataa somevaikuttajista suorat sanat kertomalla, että osa sosiaalisen median vaikuttajista ei tunnut piittaavaan ollenkaan koronarajoituksista. Kaunotar julkaisi päivityksensä sekä englanniksi että suomeksi.

– Harmittavan moni ei vieläkään noudata yleisiä korona ohjeita ja kehotuksia. Ja harvemmin näen täällä sosiaalisessa mediassa asiasta puhuttavan. Ymmärrän, tämä vaikea tilanne on jatkunut jo kauan joten turnauskestävyyttä kysytään jokaiselta, Lamberg kirjoittaa.

Pia korostaa, että kaikkien on pysyttävä samalla viivalla.

– Mutta valitettavasti tässä tilanteessa kukaan ei ole ylitse muiden, vaan jokaisen meistä pitäisi kantaa kortensa kehoon. Ihmettelenkin suuresti, kuinka varsinkin monet sosiaalisen median vaikuttajat antavat aivan päinvastaista esimerkkiä. Käydään bilettämässä, lomaillaan ympäri maailmaa, ei käytetä maskeja… Lamberg hämmästelee.

– Mielestäni kun työskentelee vaikuttajana olisi velvoite käyttää sitä alustaansa innoittamaan yleistä hyvää. Eikä ainakaan tekemään julkisesti aivan täysin päinvastoin.

– Jokainen meistä voi olla oman elämänsä vaikuttaja ja inspiroida lähipiiriään hyvällä esimerkillä, Lamberg muistuttaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön FITNESS | HEALTH | INSPIRATION (@pialamberg) jakama julkaisu

Pian avautuminen on saanut paljon kehuja naisen seuraajilta.

– Hyvä Pia, kiitos kun tuot tätä tärkeää asiaa esille! Kommentoi eräs.

– Kiitos kirjoituksestasi Pia, hienoa, että otat tähän asiaan kantaa! Täällä Suomessa monet suomalaiset vaikuttajat perustelevat matkojaan pohjoiseen mm. sillä, että kotimaisia yrittäjiä pitää tukea. Sitä miksi nyt pitää ravata Dubaissa useita kertoja, ei oikein mitenkään pysty perustelemaan. Se on välinpitämättömyyttä muita kohtaan ja puhdasta itsekkyyttä ja ylimielisyyttä. Kertoo paljon vaikuttajasta itsestään, jos THL:n suosituksista huolimatta on pakko toistuvasti reissata, milloin Leville, milloin Dubaihin tai Espanjaan, kirjoittaa toinen.

– Samaa mieltä. Olen itse maaliskuusta lähtien ollut kotosalla (kiitos etätyömahdollisuuden) ja karttanut ihmiskontakteja varsin onnistuneesti, toteaa kolmas.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön FITNESS | HEALTH | INSPIRATION (@pialamberg) jakama julkaisu

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit