Paula Vesala julkaisi pysäyttävän päivityksen: ”en oikeastaan ole kukaan”

Artisti Paula Vesala julkaisi Instagramissa koskettavan tekstin, jossa hän kertoo uutuuskappaleensa Mun nimi on ei kukaan taustoja.

– Mun nimi on ei kukaan. Kappale syntyi päivänä, jolloin olin taas viettänyt aikaa läheisten ystävieni eli runojen kanssa. Soitan lopussa kitarasoolon, jos sitä harvaa hakkaamista soittamiseksi voi sanoa, Paula aloittaa.

– Ympäröivä todellisuus on väittävinään koko ajan, että pitää tavoitella suuria asioita, saavuttaa jotakin.

– Henkilölle jonka haaste oli kauan se ettei halunnut elää ollenkaan, tällaiset ulkoapäin tulevat odotukset tuntuvat ihan oudolta planeetalta tulevalta. Ja valoisammin sanottuna ne tuntuvat ihan turhilta ja tylsiltä.

– Mitä muuten edes on menestys musiikissa? Sitäkö että jokin asia saa enemmän kuulijoita? Palkinnon? Osoittautuu ajan myötä kiinnostavaksi uudistukseksi jota ei ensin ymmärretty? Sitä ei kai ainakaan, että joku teki nerokkaita juttuja koko elämänsä ajan, vaikka maailma ei jostakin syystä huomioinut lainkaan, koskaan? Vesala pohtii.

Paula kertoo ajatelleensa nuorena, ettei hänellä ole identiteettiä.

– Jos makaan tässä lattialla niin en oikeastaan ole kukaan. Elämä ei tuntunut kovin merkitykselliseltä, enkä ainakaan minä itse. Näin ajatteleva voi sitten ajatella niinkin, että elämänsä voi rakennella ja siten myös muuttaa matkan varrella millaiseksi tahansa. Voi seikkailla, asettua vaaraan, tuhoutua ja aloittaa alusta jossain muualla. Voi myös olla aloittamatta alusta. Voi vain tuhoutuakin. Kas, sellainen tarina, jonkun tarina sekin.

– Jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne on tuttu monelle. Ajattelen kuitenkin, että monissa käänteissä siitä, ettei ajattele itse olevansa kaiken tai yhtään minkään keskiössä, on ollut hyötyä. Ei ikään kuin ole niin paljoa menetettävää, voi mennä uusiin suuntiin kenties kevyemmin. Uudet aluthan eivät oikeasti usein ole ollenkaan keveitä, mutta ajan kanssa uusissa suunnissa voikin viihtyä paremmin, hän kirjoittaa.

– Tämä kappale kuvaa itsensä asemointia ympäröivään maailmaan. Katoaminen on kaunistakin.

Vesala julkaisi tekstinsä ohessa lapsuuskuvansa:

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit