Seiska: Onni Sarmaste vietti 40-vuotissynttäreitään julkkisten kanssa huvijahdilla! – Rokkarilegenda Andy McCoy meinasi liukastua oksennukseen jahdin kannella!

Tuore Seiska uutisoi, että viime kevään kohumaskikaupoista julkisuuteen noussut Onni Sarmaste järjesti viime perjantaina kosteat 40-vuotissynttäribileet, johon osallistui suuri joukko julkkiksia.

Seiskan saaman tiedon mukaan Sarmasteen seurue oli saapunut Wallis-karaokebaarin edustalle parkkeerattuun Princess 66 -huvijahtiin synttärijatkoille. Perjantaina käynnistyneet synttäribileet jatkuivat maanantaiaamuun saakka.

Onnin bileisiin saapui myös rokkari Andy McCoy. Jahdin kannella oli liukkaat olosuhteet juhlien jäljiltä (oksennusta ja virtsaa), joten Hanoi Rocks -legenda joutui ottamaan tukea pysyäkseen pystyssä jahdin kannella.

Turvavälit ja suojamaskit unohtuivat

Gekkosen saamien tietojen mukaan kohumaskikauppiaan synttäribileissä ei suojamaskeja nähty, puhumattamaan turvaväleistä.

”Lauantaina juhlimista jatkettiin Halloween-bileiden merkeissä Kuunari Jan Mayenilla ja jälleen ilman tietoakaan turvaväleistä tai kasvomaskeista. Ainoa maski roikkui sairaalatyöntekijän asuun pukeutuneen entisen Salkkarit -näyttelijän Ronny Roslöfin korvasta”, kuului Gekkosen toimitukseen saapuneessa vihjeessä.

Myös Sofia Belórf saapui Onnin bileisiin

Sofia Belorf oli perjantaina mukana juhlimassa liikemies Onni Sarmasteen syntymäpäiväjuhlia Helsingissä Agroksenmäen holvikellarissa, jossa paikalla noin 100 juhlijaa. Maskikaupoista hetki sitten uudelleen julkisuuteen pompahtaneen Sarmasteen juhlissa ei kuitenkaan nähty yhtään maskia, eikä piitattu turvaväleistä.” vihjeessä kerrottiin.

Juhlissa oli mukana myös lukuisia muitakin julkkiksia, kuten Stefan Therman, Sedu Koskinen, Ilari Sahamies, Amanda Harkimo, Riina-Maija Palander, Klara Kivilahti, Marika Fingerroos, Carl Danhammer ja Mika Salo.

Synttäribilessä esiintyi Pikku G, Tauski ja Meiju Suvas.

Kohumaskikauppiaalla vaatimattomat tulot Suomessa

Maskisotkusta julkisuuteen noussut liikemies Onni Sarmaste tienasi 57 183 euroa vuonna 2019.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit