Oliko tässä vuoden koskettavin radiohetki – Jaajo Linnonmaa antoi ystävälleen Anni Hautalalle uskomattoman lahjan

Isyysvapaalle jäävä juontaja Jaajo Linnonmaa halusi muistaa ystäväänsä ja kollegaansa Anni Hautalaa erityisellä lahjalla. Ystävyys on kestänyt Annin ja Jaajon välillä jo 15 vuotta. Anni jää äitiyslomalle ennen Jaajon töihin palaamista, joten lahjan antamisen hetki oli nyt loistava joulun aikaan. Anni oli uskomattoman liikuttunut lahjan saamisesta.

Jaajo kertoo Instagramissa näin:

– Tää viikko on hyvä päättää tähän videoon

– Anni tosiaan jää äitiyslomalle ennen kuin mä ehdin palata huhtikuussa isyysvapaalta, joten meidän yhteinen radioaika jää taas hetkeksi tauolle. Onneksi meillä on kuitenkin 15 vuotta kestänyt ystävyys, joka muuttuu ajan kuluessa mulle vain tärkeämmäksi. Kun meillä tosiaan on vain yksi elämä, niin pitää olla kiitollinen siitä, että olen saanut Annin kaltaisen sydänystävän.

– Annin ystävyys merkitsee mulle tosi paljon ja onneksi olen vuosien varrella oppinut myös sen sanomaan

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Jaajo Linnonmaa (@pelaaja2) jakama julkaisu

Jaajo kertoo kuinka ystävyys kantaa myös työn ulkopuolelle ja lahjaveroista on huolehdittu.

Anni puolestaan julkaisi omassa Instagramissaan kuvia vuosien varrelta hänestä ja rakkaasta ystävästän Jaajosta.

Anni kertoi näin:

– Olihan viikko! Meil oli Jarskin vikat Aamulypsyn lähetykset ennen isyysvapaata.
Oli joululounas ja yllätyspuhe ja lahja.

– Olin niin häkeltynyt siinä hetkessä, että en osannut sanoa mitään muuta kuin, et ei kai mua ryöstetä heti kun lähden töistä

– Mutta mä yritän nyt! Mun ja Jaajon ystävyys on alkanut vähän ennen Aamulypsyn alkua Suomipopilla joskus 2004-2005.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Anni Hautala (@annihautala) jakama julkaisu

Anni kertoi myös, ettei ystävyys alussa ollut niin itsestäänselvyys vaan pientä kinaa tuli spiikkien välissä. Vuosien saatossa kuiten riidat jäivät ja ystävyys syveni.

Anni jatkaa vielä:

– Kiitos kauniista sanoistasi Jaajo tiistain lähetyksessä. Tunnen niin samoin ja oon sanoinkuvaamattoman kiitollinen maailmalle tai yläkerran tyypille, että löysin just sut. Ihania isyysvapaapäiviä! Nauti niistä

Anni Hautala ilmoitti aiemmin syksyllä Aamulypsy-ohjelmassa odottavansa toista lastaan avopuolisonsa Ilkka ”Hovimuusikko” Ihamäen kanssa. Annilla on myös vuonna 2009 syntynyt poika aiemmasta suhteestaan.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Anni Hautala (@annihautala) jakama julkaisu

Lue myös:

Anni Hautala saa toisen lapsen puolisonsa Ilkka Ihamäen kanssa – Kuva!

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit