Olga Temonen liikuttuu itkuun videolla: ”Ennuste on huono”

Näyttelijä Olga Temonen, 46, kertoo syövästään Syöpäsäätiön videohaastattelussa.

Temonen sairastui aivosyöpään viime syksynä.

Nyt hän kertoo Syöpäsäätiön julkaisemalla videolla sairastumisestaan.

– Jotenkin mun oikea puoli ei toiminut ihan kunnolla ja siitä mä ajattelin, että tää ei ole ihan normaalia, Temonen kuvailee ensimmäisiä oireitaan videolla.

Lääkärissä Temoselle kerrottiin syövän olevan 4. asteen gliooma.

– Ennuste on huono, ja tää on sellainen sairaus, joka on yleensä pienillä lapsilla, hän kertoo.

Temonen kertoo, ettei hän kuitenkaan missään vaiheessa lannistunut.

– Mä ajattelin, että tästä selvitään.

Vointi huononi kuitenkin joulua kohti mentäessä.

– Kun silloin joulua kohti mentiin, niin mä olin aika huonossa kunnossa. Sitten huomaa, että oma vointi menee huonommaksi ja huonommaksi ja hyvä, että pystyy enää puhumaan, hän kertoo videolla.

Silloin Olgaa pelotti, ehtiikö hän saada hoitoa. Kun hoidot lopulta alkoivat, hän halusi uskoa, että ne toimisivat.

– Ja niin ne toimikin, Olga kertoo.

Olga puhuu videolla myös perheestään, johon kuuluu aviomies Tuukka Temonen sekä pariskunnan lapset.

– Lasten ja Tuukan kanssa on tosi paljon vielä enemmän kaikkea hyvää, Olga Temonen kertoo videolla liikuttuneena.

– Kaikki on tosi hyvin, kunhan mä vaan pysyn täällä, hän sanoo.

Näyttelijä kertoo, että syöpä on muuttanut hänen elämänsä kokonaan.

– Teen asioita puhtaasta omasta tahdostani ja semmoisten ihmisten kanssa joiden kanssa mä haluan olla.

– Kaikki turha jää pois, hän toteaa.

Temonen on ymmärtänyt sairautensa myötä elämän rajallisuuden, ja on siten asettanut asiat uudella tavalla tärkeysjärjestykseen.

Hän kiittelee videolla myös tukiverkkoaan ja hoitoa.

– Se, että on hyvät hoidot ja hyvä tukiverkko, joka ottaa kiinni, ja huolehtii, niin se on kaikken tärkeintä. Kiitos, video päättyy.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit