Oho! Tältä Sami Kuronen näytti teini-ikäisenä – Tunnistatko?

Juontaja Sami Kuronen, 50, viettää merkkipäivää: hän teki ensimmäisen radiolähetyksensä tasan 35 vuotta sitten!

Julkaisunsa yhteyteen hän on liittänyt kuvan itsestään nuorempana, oletettavasti noin 15-vuotiaana. Kuvassa nuorella Kurosen on pitkät hiukset, mutta vaaleiden suortuvien sijaan ne ovat ruskeat ja kiharaiset.

– Tasan 35 vuotta sitten tein ensimmäisen radiolähetykseni! Avatessani Uudenkaupungin paikallisradion UBC:n studiossa mikrofonia ensimmäistä kertaa eivät teiniviikset vielä kasvaneet ja äänenmurroskin taisi olla vasta tuloillaan, Kuronen kirjoittaa.

– Radiovuodet ovat tuoneet elämääni valtavasti mielettömiä ihmisiä. Muutamia heistä voin kutsua ilolla myös ystäväkseni. Aikamoista, että saan työskennellä edelleen rakkaan lajin parissa. Median joka on tarjonnut elämyksiä enemmän kuin olisin ikinä osannut pyytää, hän jatkaa.

Sami Kuronen on todellinen viihteen monitoimimies, joka on valloittanut sekä radio- että televisiokanavat! Erityisesti hänet tunnetaan Temptation Island Suomi -ohjelman karismaattisena juontajana, mutta hänen taustallaan on paljon muutakin. Kuronen on vieraillut katsojien kodeissa myös ohjelmissa kuten Suomen Unelmien poikamies, Toisenlaiset äidit ja Big Brother Suomi.

Liity Gekkosen WhatsApp-ryhmään

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit