Oho! Palasiko Jere ja Nanna Karalahti takaisin yhteen? – Paljonpuhuva kuva!

Ex-jääkiekkoilija Jere Karalahti on julkaissut Instagram-tilillään iloisen perhekuvan Alexia-tyttärensä 6-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Otoksessa poseeraavat Jeren lisäksi myös ex-vaimo Nanna Karalahti sekä pariskunnan lapset: Jax, Alexia ja Felicia.

Perhe poseeraa onnellisen näköisenä asunnossa, jonka pöytä notkuu täynnä erilaisia herkkuja.

– Alexian 6.v synttärit, Jere kirjoittaa kuvan ohessa punaisen sydämen kera.

Teemana juhlissa näyttäisi olevan valkoinen väri.

Karalahdet tapasivat vuonna 2013, ja menivät naimisiin vuonna 2015. Pari haki viime vuoden lopulla avioeroa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta.

Viime maaliskuussa Nanna avautui erostaan Instagramissa.

– Erot ovat raastavia etenkin, kun on yhteisiä lapsia. Kun omat voimat loppuvat, niin kipeitäkin päätöksiä on pakko pystyä tekemään, Nanna pohti ajatuksiaan.

– En tule ikinä missään tilanteessa puhumaan lasteni isästä kuin hyvää, enkä toivo mitään muuta kuin pelkästään parasta, hän jatkoi.

Yhdessä vai ei?

Eronsa jälkeenkin Jere ja Nanna ovat viihtyneet hyvin läheisissä väleissä, ja pariskunta flirttaili talvella toisilleen Nannan omassa podcastissa.

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit