Oho! Maria Veitola yllättyi! Sai Pariisissa kehuja miehiltä: ”Outoa ja ihmeellistä minulle”

Tv-kasvo Maria Veitola matkusti viime viikonloppuna Pariisin ystävänsä kanssa juuri ennen olympialaisten alkamista.

Veitola julkaisi Instagramissa kuvia reissultaan, ja kertoo kaupungin olleen tyhjillään.

– Pariisi, sydänystävä ja viikonloppu ennen olympialaisia. Kaupunki on lähes tyhjä. Olympialaisturistit eivät ole vielä saapuneet, tavalliset välttävät kenties kisahumua ja kohonneita hintoja, ja pariisilaiset ovat paenneet kaupungista, Veitola kirjoittaa.

Veitola kertoo, että kaupungin hinnat ovat tuplaantuneet kisojen ajaksi. Moni paikka on myös eristetty yleisöltä mellakka-aidoilla.

– Arki onkin tehty hankalaksi. Taksien ja julkisen liikenteen lippujen hinnat tuplaantuvat kisojen ajaksi ja monet tavalliset paikat on suljettu mellakka-aidoin, niin kuin Seine-joen ranta, jonne emme pääse kävelemään, Veitola kirjoittaa.

Pariisissa lämpötilat ovat kohonneet keskimäärin muutaman asteen Helsinkiä korkeammalle.

– Kaupunki on kuuma, valumme hikeä, kävelemme kilometrikaupalla ja haemme välissä kulmakioskeista virvokkeita: vettä ja rakkolaastareita. Museoissa on hiljaista, viileää ja väljää. Bource de Commercen Pinaut Collection on ihana ja rakastamme erityisesti Peter Fischlin & David Weissin pienistä savipatsaista tehtyä ”Suddenly This Overview” -installaatiota.

Veitola kertoo saaneensa paljon huomiota myös paikallisilta miehiltä.

– Sen lisäksi että on kuuma, olemme tietysti kuumia, ja saamme kuulla siitä koko ajan eri-ikäisiltä miehiltä. Mikä on outoa ja ihmeellistä minulle, koska kommenteissa ei ole mitään ahdistavaa ja limaista.

– En tiedä johtuuko se siitä, että täällä olen random keski-ikäinen nainen enkä se pelottava Maria Veitola vai siitä, että Pariisissa arvostetaan vanhempia naisia, Veitola pohtii.

Selaa Marian Pariisin-kuvat alta:

Liity Gekkosen WhatsApp-ryhmään

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit