Ohhoh! Sofia Belórfin miljonäärimiehellä on karu tausta!

Tuoreen Seiska-lehden pääkansiuutisessa kerrottiin, että Sofia Belórfin  ”rillimiljonäärillä” on ulkomaalaissyntyinen vaimo. Pari vihittiin lehden mukaan alle kaksi vuotta sitten, ja heillä on alle vuoden ikäinen lapsi.

Lue myös: Seiska: Sofia Belórfin miljonäärirakkaalla on vaimo ja vauva

Seiskan paljastus ei tullut kuitenkaan kaikille yllätyksenä, sillä asia on ollut tiedossa jo tovin esimerkiksi Ylilaudalla. Myös Gekkoseen on tullut useita vihjeitä Sofian miljonäärimiehen taustoista.

Sofian amerikkalaismiljonäärin nimi Jeffrey Cohen, ja kyseinen herra täyttää jo pian 50 vuotta. Jeffreyn isoisä perusti aikoinaan Cohen’s Fashion Optical -optikkoketjun, ja yhdysvaltalaisten mediatietojen mukaan hän on perinyt suvultaan 100 miljoonan dollarin omaisuuden.

Jeffrey on ollut kohuotsikoissa rapakon takana, jossa hän onkin pieni julkkis. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Ny Post on uutisoinut miehen huumehuuruisista bileistä.

Yhdysvaltalaislehti uutisoi muun muassa, että Cohen’s Fashion Optical -yhtiöstä erotettu konsultti on haastanut Jeffreyn ja tämän liikekumppaninsa oikeuteen.

– Cohen’s Fashion Opticalin perillinen (Jeffrey) on kokaiinia nuuskiva juhlapoika, joka laskuttaa yhtiötä huumeista, huorista ja ylellisistä matkoista Vegasiin ja Dominikaaniseen tasavaltaan (…) Cohen ja hänen liikekumppaninsa ovat säännöllisesti laskuttaneet valtavia summia yrityksen luottokortilta maksaakseen strippiklubit ja prostituoidut, yhtiön entinen konsultti väittää 7,3 miljoonan dollarin kanteessaan Ny Postin mukaan.

”Jenkkien Stefu Therman”

Myös Enbuske ja paparazzi Hörkkö -podcastin tuoreessa jaksossa puhutaan Jeffreystä. Podcastin juontajat Tuomas Enbuske ja Panu Hörkkö kertovat lukeneensa Ny Postin kirjoittamat uutiset miehestä. Lisäksi Hörkkö mainitsee nähneensä asiasta keskustelua Ylilaudalla, Vauva.fi:ssä ja Jodelissa.

Kaksikko vertaa Jeffreytä podcastissa kohuliikemies Stefan Thermaniin.

– Hän on yhdysvaltojen Stefu Therman, Enbuske naurahtaa podcastissa.

– Luin ne jutut, ja vähän muistuttaa tosiaan Stefan Thermania. Tää on nyt vähän tämmöistä jatkumoa Sofialle, että ensin on Niko (Ranta-aho) ja sitten Stefu ja nyt on Jeffrey, Panu toteaa.

Hörkkö kertoo podcastissa, että Jeffrey ja hänen itäeurooppalainen missivaimonsa ovat hakeneet syyskuussa avioeroa. Hörkön tietojen mukaan Jeffreyllä on lisäksi kaksi lasta edellisestä liitosta.

– Varoittava esimerkki Sofialle on tässä myös tämä Jeffreyn nykyinen missivaimoke, kenen kanssa hän käy nyt oikeustaistelua. Suhteen alussa Jeffrey ja tämä missi teki semmoisen avioehtosopimuksen, että jos ero tulee niin tämä missi saa vaan 50 000 dollaria, Hörkkö kertoo podcastissa.

Hörkkö kertoo jaksossa lukeneensa muutaman vuoden takaisin haastattelun Jeffreystä. Siinä silmälasimoguli kertoo panostavansa nykyään terveellisiin elämäntapoihin. Hän on lisäksi suunnitellut myös terveellistä ruokaa tarjoilevan ravintolan perustamista.

Hörkkö kertoo bonganneensa saman haastattelun lopussa mielenkiintoisen kohdan, jossa Jeffreyltä kysyttiin hänen lempi mietelausettaan. Jeffreyn vastaus oli tähän: ”you catch more flies with honey than with vinegar” (suomennos: hunajalla saa enemmän kärpäsiä kuin etikalla).

Enbuske ja Hörkkö pohtivat podcastissa vertaako Jeffrey naisia kärpäsiin.

– Sofiahan on tunnetusti tämmöinen ”honey trap”, Hörkkö toteaa.

”Sofian miesmaku on muuttunut ulkonäön suhteen”

Enbuske kertoo nähneensä myös kyseisen Jeffreyn kuvan. Sen voi nähdä esimerkiksi Instagramista.

– Sanotaan suoraan. Hän ei ole tämmöinen kauheen komea mies, tai jolloin standardilla, mutta hän ei ole kauhean urheilullinen, niin kuin Stefu. Hän on vähän ylipainoinen mies. Sofian miesmaku on vähän muuttunut ulkonäön suhteen, Enbuske analysoi.

Hörkkö vihjaa tämän jälkeen, että ulkonäöllä ei ole väliä, jos on tarpeeksi rahaa.

– Kyllä kaikki varmasti sen oivaltaa ja ymmärtää, että jos Jeffreyllä ei ois 100 miljoonan omaisuutta, ja jos hän olisi vaikka Paul-niminen putkimies Brooklynistä niin mä luulen, että Sofia ei ehkä hänen kanssaan hengailisi. Kyllähän siihen vaikuttaa ihan selvästi tää miehen omaisuus, Hörkkö jatkaa.

Sofia on haaveillut lapsista ja perheestä, ja Hörkkö ja Enbuske varoittavatkin Sofiaa podcastin lopussa, että Jeffrey ei ehkä ole perheen perustamisen kannalta se paras vaihtoehto.

Lue lisää uutisia Sofiasta:

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
44 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
parempi pyy pivossa
parempi pyy pivossa
9 kuukautta sitten

No nyt on sohvi löytänyt sielunkumppaninsa,ei muuta kun koksua vetämään ja logoja keräämään niitähän tuo sairas nainen hamuaa,kannattaa vaan varoa ettei turpiinsa saa.

LN
LN
9 kuukautta sitten

Kateelliset mammat täällä taas huutelee. Kyllä teillekin kelpaisi mikonäärimies, mutta haaveeksi jää

Peppi
Peppi
Vastaa  LN
9 kuukautta sitten

Etkö sä ns. luksusnainen koskaan opi? Hetken blöröllä on mies joka maksaa asumisen, ruoan, laukkuja, ehkä korujakin. Miten voisi olla kateellinen miehestä, joka on eroamassa aika tuoreesta vaimostaan ja pienestä lapsestaan? Käyttää blöröä hetken ja heittää pois. Typerä myös tuo sun aina heittämäsi kateellisuuskortti. Taidat itse olla kateellinen… blöröhän muuten ei edes omien sanojensa mukaan kiinny ihmisiin tai muihinkaan eläviin olentoihin. Näkeehän sen siitäkin, että Bambi Ranta-aho ei kiinnosta enää pätkääkään blöröä. Sairas ihminen…

Eläinrakas
Eläinrakas
Vastaa  Peppi
9 kuukautta sitten

Juuri näin. Sairas koko tyyppi, näköjään empatia ja tunteet puuttuu täysin. Ja missä se pieni koira ressukkakin on, kun entinen emäntänsä huoraa ympäri maapalloa? Toivottavasti on jonkun edes hitusen vastuuntuntoisemman ja empaattisemman, välittävämmän ihmisen hoivissa. Tuolle ämmällehän Bambi-parka oli pelkkä leikkikalu!

Peppi
Peppi
Vastaa  Eläinrakas
9 kuukautta sitten

Äitinsä luona ilmeisesti…

Sami
Sami
Vastaa  LN
9 kuukautta sitten

Tuskin täällä kukaan kateellinen on tuollaiselle naisella, jolla on maailman vanhin ammatti. Mieshän käyttää Sofiaa samalla tavalla kuin käyttänyt näitä huoria, ei hänestä kukaan turvallista miestä saa itselleen. Eikä tuollainen mies mihinkään muutu. Hyvin huomaa, että olet vielä nuori, etkä vielä ihan ymmärrä asioita. Älä tosin vaan ota Sofiasta mallia, kun niin kovin häntä ihailet. Kannattaisi sinunkin kasvaa vielä ja ottaa järki käteen, jos sitä vähääkän on. Ei tuollaisessa ”huuruisessa” elämässä mitään ihailtavaa ole ja mitä miehen menneisyydestä on tullut ilmi ja mitä vielä tuleekaan.

Aina
Aina
Vastaa  LN
9 kuukautta sitten

En ole mamma, enkä kadehdi ketään, ehkä sinunkin kannattaisi aikuistua ja lopettaa tuo samainen kateuskortti, jota täällä yksinäsi aina viljelet. Viisas ja fiksu, sivistynyt ihminen ei tuollaisin miehiin sekaannu, olkoonkin miljonääri tai ei. Itsellä todella upea rakas aviomies ja lapset, muttei ole tarvinnut koskaan hakea seikkailua ”hämärämiehistä”. Pärjäämme hyvin elämässämme, kun molemmat suhteellisen hyvässä työssä ja voimme ihan omasta kukkarosta maksaa matkat mihin ikinä haluammekin. Sen lisäksi, että meillä on ihan kivasti myös itse hankittua omaisuutta, ei siihen miljonääriä tarvita, vaan ahkeraa työn tekoa.

London girl
London girl
Vastaa  Aina
9 kuukautta sitten

Ei taida olla rahaa tai omaa elämää , kun pitää yhtä ihmistä täällä gekkosessa jatkuvasti haukkua…<_<

Sami
Sami
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Ai jaa…LN on muuttunutkin nimimerkikseen London girl. Luulee/kuvittelee kuuluvansa mitä ilmeisemmin samaan Lontoon porukkaan missä Sofiakin aikanaan pyöri. Vaikka ko. nimimerkki ei edes tunne Sofiaa, on nimittäin kertonut sen muualla juoruissa. On mitä ilmeisemmin siemailtu jotain vettä väkevämpää.

Peppi
Peppi
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Vai London girl-nimellä sit seuraavaksi. Kaikki niin viittaa blöröön; on luksusnaista ja london girliä, haha. Samaa teamia kuin blörön Lontoon työkuviot?

Juuri näin
Juuri näin
Vastaa  Peppi
9 kuukautta sitten

Ihan just ajattelin samoin. Varmaan joku samaa tiimiä oleva, kerta tuollaista nimimerkkiä käyttää. Tai ettei vaan ole Sofia itse? Sieltä Lontoostahan se aikoinaan kai varsinaisen uransa aloitti, siis sen ainoan uran ja ammatin, mitä hänellä on, muistan ne kuvat, joissa poseerasi törkeässä minihameessa ja topissa ja vesirajaa nuolevissa saappaissa. Ammatillinen vaatetus!

Sami
Sami
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Oletko sä samanlainen London girl kuin Sofia oli aikanaan? Mitä ilmeisemmin samalla alalla, muttei sulla taida kauppa käydä!

Aina
Aina
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Sen verran vastaan, että turha sinun on täällä purkaa tuota pahaa oloasi muille kommentoijille. Mene hoidattamaan itsesi kuntoon, et nimittäin ole ihan terve! Kenkään kommentoijan raha-asioista sinä et tiedä yhtään mitään. Olisiko kuitenkin niin, ettei sinulla itselläsi ole rahaa ja omaa elämää, vaan elät täysin idolisi elämää, ymmärtämättä kuitenkaan sitä, että idolisi elää vaarallisilla vesillä.

Ikävä totuus
Ikävä totuus
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Onko tuolla Sofialla omaa rahaa tai omaa elämää? Ei ole, ei edes vuokra-asuntoa ja ihminen on 34 v. Tuossa iässä yleensä naisella on ammatti, oma asunto ja oma elämä.

Minä ihmettelen ja arvostelen tuollaista elämäntyyliä, jossa nainen alistuu miehen valtaan ja vain saadakseen merkkilaukkuja, luxuselämää ja hienoja kuvia instaan, joilla sokaistaan ihailijoiden silmät. Jokainen eläköön sellaista elämää, mitä haluaa, mutta kauhuissamme me täällä olemme. Sofia on nyt todella vaarallisen kaverin kelkassa. Haluatko itse olla tuollaisen miehen orja? Haluatko elää vaarallista elämää huumeporukoissa rikollisten keskellä?

Uskon, että meillä kaikilla on oma elämä ja omaa rahaa. On ammatit, autoja ja oma koti. Ei elämässä tarvita miljoonia, varsinkaan toisten miljoonia, kun joudut antamaan niistä vastapalveluja. Me ainakin elämme hyvin tavallista elämää. Ulkomaillakin on käyty. Nyt ollaan mökillä keräämässä vielä puolukoita. Istahdin terassille juomaan kahvia ja ihailemaan Kyrösjärveä, mies meni lasten kanssa hakemaan isovanhemmat lounaalle. Ja kurkkasin tietty geggosta. Pakko oli kommentoidakin.

Ihanaa Mikkelinpäivää kaikille ja mukavaa tulevaa työviikkoa!

Että näin
Että näin
Vastaa  Ikävä totuus
9 kuukautta sitten

Kiitos, samoin sinulle!! Ja jälleen kerran hyvä kommentti, olen täysin samaa mieltä!!

Että näin
Että näin
Vastaa  LN
9 kuukautta sitten

Kuule, jos edes murto-osa siitä, mitä tuosta äijästä kirjoitetaan ja kerrotaan, on totta, ja miksei olisi, niin olen todella onnellinen, ettei ole ainakaan minun mieheni. Itse en menisi lähellekään tuollaista huumeissa ja huorissa rypevää sikaa, on kyllä jo niin kauhean näköinenkin, että. Vaikka äijä onkin perinyt sata miljoonaa. Mieluummin pidän oman arkisen ja ehkä välillä vähän tylsän, mutta turvallisen elämäni. Sinä et tietenkään sitä käsitä, mutta se raha kun ei ole kaikki. Ja rakkautta sillä ei ainakaan saa, paitsi ostettua ”rakkautta.”

London girl
London girl
Vastaa  Että näin
9 kuukautta sitten

Et sinä varmasti pääsisikään lähellekään , turha kuvitelma xD

Totuus vs. valheet
Totuus vs. valheet
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Kuka hitto sellaisen ruman, vanhan, pulleron ja kamapäissään riehuvan ukon haluaisi Oot sä kyllä yks sarjakuvahahmo kateutes kanssa.

Että näin
Että näin
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Joo, en varmaan pääsisikään. Ja tiedätkös mitä? EN MYÖSKÄÄN VÄLITÄ PÄÄSTÄ!!!!!!

Aina
Aina
Vastaa  Että näin
9 kuukautta sitten

Kukaan täällä EI HUOLISI TUOLLAISTA MIESTÄ, eikä Sofian elämäntyyliä!

Että näin
Että näin
Vastaa  Aina
9 kuukautta sitten

AMEN!!!!!!!!!

haloo
haloo
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

pitääkö olla eripari teko pakarat ja riippu silikoni tissit et pääsis mestoille 🙂 lortsallahan on, mut vaan ihan vituilleen duunatut! pitäiskö tän manimänin laittaa niljake huoltoon.

Ikävä totuus
Ikävä totuus
Vastaa  LN
9 kuukautta sitten

No ei kuka tahansa kelpaa. Ihan hyvä mies on minulla. Hyvin tullaan toimeen, miljonäärejä ei olla, mutta melko hyvin toimeen tulevia. Itse karttaisin tuon tyyppisiä rikollisia miehiä, jotka eivät edes arvosta naista. Tuollaisten seurassa joutuu ikävyyksiin. Eikö jo Niko Ranta-ahosta oppinut? Mutta jokainen valitsee elämäntyylinsä ja tapansa.

Ei tämä kateutta ole vaan viisautta. Ja hitunen huolta Sofiasta.

London girl
London girl
Vastaa  Ikävä totuus
9 kuukautta sitten

Kaikkien ei tarvi tyytyä tylsään normielämään

Ikävä totuus
Ikävä totuus
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Kuka sanoo, että normielämä on tylsää? Parasta on ihana arki perheen kanssa ja välillä vähän juhlaakin. Ellei tuollaista ole kokenut, niin sitä voi olla vaikea ymmärtää.

Ihanaa syksyä London girlillekin!

Lopeta jo!
Lopeta jo!
Vastaa  London girl
9 kuukautta sitten

Oletko sä todella noin äärettömän yksinkertainen, vai provoiletko vaan huviksesi? Sun mielestäsi siis jonkun irstaan viisikymppisen huumehörhön panopatjana toimiminen ja vastaavissa piireissä pyöriminen on jotain ihailtavaa ja tavoittelemisen arvoista elämää? Ja mikä sä olet haukkumaan toisen ihmisen elämää ja elämäntyyliä, varsinkaan kun et edes tiedä siitä yhtään mitään? Painu kotiin kasvamaan ja mieti edes pari kertaa, minkälaista tyyppiä ja millaista elämäntyyliä sä oikein ihannoit ja millaisia ”arvoja” puolustat! Eiköhän meistä kuule aika moni pidä mieluummin sen ns. ”tylsän normielämänsä” kuin rupea elämään sellaista elämää, mitä noissa piireissä eletään ja ihannoidaan; huumeita, huoria, ties minkälaisia perversioita! Vaikka ei sadan miljoonan dollarin Sugar Daddyjä meillä olekaan!

Että näin
Että näin
Vastaa  Ikävä totuus
9 kuukautta sitten

Taas kerran sinulta erittäin hyvä kommentti, olen kaikesta täysin samaa mieltä!

LN
LN
Vastaa  LN
9 kuukautta sitten

Miljonääri*

Totuus
Totuus
9 kuukautta sitten

Miehet sen kun pahenee. Tuolta taitaa olla jo vaikea ylöspäin nousta?

Tipsukka
Tipsukka
Vastaa  Totuus
9 kuukautta sitten

Blörö viiltää jo pohjaa. Tonne en halua, enkä onneksi joudu.

Pepe
Pepe
9 kuukautta sitten

Vertaus Thermaniin on kyllä pientä, kun lukee tuon miehen tekemiä juttuja. Vaimo eroa on hakenut, pikku tarkennus Hörkön ja Enbusken prodcastiin.
Aikaisemmin Seiska kertoi miehellä olevan turvamiehiä, mutta mikä miehen työssä on niin vaarallista, että turvamiehiä tarvitaan. Herää lähinnä kysymys, huumediilerithän turvamiehiä tarvitsee?

Papi
Papi
Vastaa  Pepe
9 kuukautta sitten

Totta, enemmän tuo mies muistuttaa kaikessa huumekauppias Ranta-ahoa.

Sellasen …kasan sitten otti
Sellasen …kasan sitten otti
Vastaa  Papi
9 kuukautta sitten

Rane on sentään nuori ja ihan ok näköinen. Toisin kun tämä ah niin rakas sekopää.

parempi pyy pivossa
parempi pyy pivossa
9 kuukautta sitten

Ei varmaan kukaan usko että Sofia saisi ketään kunnollista miestä kun on itsekin vaehteleva,varasteleva ja muita hyväkseen käyttävä pahemman kerran huumeiden vietävissä.

Totuus vs. valheet
Totuus vs. valheet
9 kuukautta sitten

Vihdoin totuuksia, hyvä Gekkonen!

Ikävä totuus
Ikävä totuus
9 kuukautta sitten

Karsean näköinen ukko. Mutta rahalla saa rahanahneita ja luxuslaukkuja kaipaavia naisia.

Sofia ei varmaan taaskaan tiedä huumeista ja huumeiden käytöstä mitään. Nyt on Sofia todella karmeassa porukassa. Miehet vaan muuttuvat vaarallisimmiksi. Voiko ihminen olla noin tyhmä?

Että näin
Että näin
Vastaa  Ikävä totuus
9 kuukautta sitten

Veit sanat suustani. Taitaa silikonia olla muuallakin kuin tisseissä ja istumalihasten päällä, elikkä aivoissa. Kuinka joku voi vajota noin alas?! Luulisi, että itseinho olisi jo melkoinen. Nimenomaan, nyt on jo todella karmeassa porukassa. Ei varmaan juolahda mieleen, että kyseisen menon seurauksena voi vaikka henki lähteä? Sellaisia juttuja on tuon äijän roiseista huumebileistä, että jokainen edes pientä älykkyyttä ja itsesuojeluvaistoa omistava pysyy niistä kaukana. Eikä ole vaikeaa kuvitella, mikä on Sofialla tuon tien loppu, kun tuollaisissa piireissä pyörii. Vielä vähän aikaa, eikä mitään paluuta enää ole. Taitaa jo nyt nuuskia aika tavalla pulveria ja ties mitä muuta, siksi punainen on nokkansa monissa eri kuvissa. Äitinsä on varmaan ylpeä tyttärestään.

haloo
haloo
9 kuukautta sitten

eihän tolla tyypillä ole mikään muuttunut miksikään, maksullisen naisen kanssahan toi hahmo painaa menemään nytkin!

Että näin
Että näin
Vastaa  haloo
9 kuukautta sitten

Jakaa varmaan Sofiaa huumebileissään kavereilleen, siinä kuin kaikkia muitakin maksullisia naisiaan…hyi helvetti sentään, oksettaa!!!

Totuus vs. valheet
Totuus vs. valheet
Vastaa  Että näin
9 kuukautta sitten

Kun nyt päivittäin paljastuu uutta P Diddyn seksibileistä, niin uskomatonta kun se onkin niin tällainen poikkeava pervoilu on ihan normi miljonäärien ja valtaapitävien parissa. On tunneleita taloista toisiin, että saadaan uhrit kuljetettua maan alla, juomat huumataan niin että et ymmärrä enää mitä tapahtuu vaikka luulit olevasi vain vieraana juhlissa jne. Kaikkea mitä vaan voi kuvitella tapahtuuja vielä paljon enemmän. Escorteja lennätetään ympäri maailman näihin juhliin ja kaikki kuvataan tietysti, että matskulla voi myöhemmin kiristää.

Että näin
Että näin
Vastaa  Totuus vs. valheet
9 kuukautta sitten

Joo, olen lukenut Jyrki Hämäläisen aikoinaan kirjoittaman Neitsytöljy-kirjan ja siinä Kata Kärkkäinen kertoo ihan vastaavia asioita Los Angelesin ökyrikkaiden bileistä. Just tuosta, kuinka juomat huumataan, niihin laitetaan jotain tyrmäystippoja, kuvioissa pyörivät vahvasti mukana huumeet, prostituoidut ja kieroutunut seksi, jne. Bileisiin osallistunut prostituoitu saattaa löytää itsensä juhlien jälkeen hakattuna joltain kujalta, jne. Oli kyllä kammottavaa luettavaa. Varmaan tiesi mistä puhui, hänhän liikkui aikoinaan Losissa aika paljon. Maailma on kyllä todella sairas!

Taito
Taito
Vastaa  Että näin
9 kuukautta sitten

Luulisi tuossa vaiheessa jo Sofian lähipiirin, fanien ja joskos ystäviä löytyy puuttuvan asiaan, sillä tuo nainenhan on ihan sekaisin.

Ikävä totuus
Ikävä totuus
Vastaa  Taito
9 kuukautta sitten

Eivät voi olla tosi ystäviä tai faneja, kun eivät puutu asiaan.

Että näin
Että näin
Vastaa  Ikävä totuus
9 kuukautta sitten

Niinpä. Liekö Sofialla yhtään todellista ystävää. Ja kuinka joku voi vielä ihailla ja fanittaa tuollaista elämäntyyliä? Varsinkaan nyt, kun paljastui, millaisissa piireissä hän oikein liikkuu.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit