Nightwish kertoi suru-uutisia faneille: ”Syyt tähän päätökseen ovat henkilökohtaisia”

Nightwish-yhtye kertoo Instagramissa jäävänsä keikkatautolle määrittelemättömäksi ajaksi.

– Koska ’Human :ll: Nature’ -maailmankiertue lähestyy loppuaan, on aika avata lähitulevaisuuden suunnitelmiamme. Kesäkuun 2023 keikkojen jälkeen tulemme ripustamaan live-konserttien osalta kannuksemme naulakkoon määrittelemättömäksi ajaksi, emmekä tule tekemään keikkoja seuraavaan albumiin liittyen.

– Syyt tähän päätökseen ovat henkilökohtaisia, ja olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että niiden tiedostaminen on elintärkeää bändin hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta. Olemme edelleen toistemme parhaita ystäviä, eikä Floorin raskaudella tai bändin jäsenten omilla projekteilla ei ole mitään tekemistä tämän ratkaisun kanssa, Nightwish kertoo tiedotteessa.

Nightwish ryhtyy työstämään uutta albumia heinäkuussa, mutta keikkoja yhtye ei tule tekemään tulevaan levyynsä liittyen.

– 12 uutta kappaletta sisältävä albumi näkee päivänvalonsa vuonna 2024, samoin kuin kolme uutta musiikkivideota! Bändi aloittaa levyn työstämisen Kiteellä heinäkuussa. Pysykää kuulolla, päivityksiä ja tunnelmia on luvassa legendaariselta Nightwish -bändileiriltä ja studiosta kesästä alkaen.

Lue myös:

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit