Nanna Karalahti avoimena: kertoo miten sai avioliittonsa Jeren kanssa pelastettua

Hyvinvointivalmentaja Nanna Karalahti kertoo usein avoimesti elämästään Instagram-tilillään. Ajoittain myös hyvin henkilökohtaisia paljastuksia. Nanna on ollut naimisissa ex-jääkiekkoilija Jere Karalahden, 47, kanssa vuodesta 2015. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta. Suhteessa on ollut omat ongelmansa ja pari vuotta sitten pariskunnalla oli meneillään myös aviokriisi.

Nyt Nanna on kertonut someseuraajilleen, miten kaksikko sai suhteensa jälleen toimimaan.

– Vihdoin ja viimein ollaan kutakuinkin tilanteessa, että annetaan toistemme olla juuri sellaisia kuin olemme ja pyrimme tukemaan toista kaikessa, vaikka ei itse olisikaan samaa mieltä, Nanna kertoo Instagramin tarinat-osiossa.

– Perhe menee kaiken edelle ja huolehditaan molemmat tasavertaisesti lapsista. Mun mielestä Juha Tapion Kaksi puuta on hyvä biisi. Siinä lauletaan kahdesta erillisestä puusta, joiden juuret ovat kietoutuneet.

– Se kertoo mielestäni siitä, että pitää antaa toisen kukoistaa yksilönä ja näin myös se yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyy. Se ei lisäänny sillä, että koittaa toista muuttaa. Tätä yritettiin myös monta vuotta, Nanna kertoo.

Kuva: Gekkonen

Oho! Nanna Karalahti imettää vauvaansa intiimissä kuvassa toplessina!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

VIIKON SUOSITUIMMAT

UUSIMMAT

Katso myös nämä

Kuulitko julkkisjuorun? Lähetä viestiä:

 [email protected]