Suvi Teräsniska päätti kevätkiertueensa viime lauantaina (4.5.) kotikaupungissaan Oulussa. Laulajan mukaan päätöskeikalla oli peräti 1 600 fania.
– Vaikka vähän jännitti, niin samaan aikaan oli...
Käärijä ja Erika Vikman esittivät viikonloppuna ensimmäistä kertaa Ruoska-yhteiskappaleensa yleisön edessä.
Vikmanin esiintymisasu tuskin jätti ketään kylmäksi, sillä tähti oli pukeutunut nahkashortseihin, korkokenkiin sekä läpinäkyvään leopardiverkkopaitaan....
Erika Vikman sai törkykommentin ulkonäöstään.
Suosikkiartisti Erika Vikman, 31, kertoo Instagram-tilinsä tarinat-osiossa törkykommentista, jonka hän sai sosiaalisessa mediassa.
Vikman jakoi kommentista kuvakaappauksen.
– Sulla näyttää olevan ”läskiä” vatsalla. Oot vielä...
Näyttelijä Riku Nieminen paljasti Tähdet, tähdet -ohjelmassa, että olisi halunnut soittaa alun perin rumpuja, mutta hänen yksinhuoltajaäitinsä rahat eivät tähän riittäneet.
Rumpujen sijaan Nieminen sai kitaran ja...
Paula Koivuniemi poseeraa yhteiskuvassa Esa Niemisen ja Pate Mustajärven kanssa.
Koivuniemen uran kunniaksi Tampereen Nokia Arenalla järjestetään toukokuussa Kiitos Paula -konsertti, jossa Koivuniemen hittejä tulkitsee maamme eturivin...
Laulaja Abreu on jakanut Instagramissa upeita kuvia, joissa hän poseeraa Mallorcan lomasaarella sijaitsevan La Seun katedraalin portailla seksikkäänä seňoritana.
Anna ei kerro, onko hän Mallorcalla...
Artisti Lauri Tähkä tiedotti tänään (15.4.) Instagram-tilillään lopettavansa. Tähkä järjestää jäähyväiskonserttinsa kesäkuussa Tampereella ja syyskuussa Helsingissä.
Laulaja julkaisi Instagram-tilillään jäähyväiskirjeen, jonka vastaanottajaksi on merkitty hänen artistinimensä Lauri Tähkä....
Saija Tuupasen sairastuminen on poikinut inhottavia kommentteja.
Saija Tuupanen kertoi muutama päivä sitten sairastuneensa. Laulaja joutui myös perumaan keikkojaan sairastumisensa vuoksi.
Tauti ei ole vieläkään hellittänyt.
-...
Diandra Flores nauraa matkalla pankkiin.
Superlahjakas Diandra Flores on lihottanut lompsaansa hurjasti viime vuonna, ja on nykyään yksi eniten tienaavista suomalaisista laulajista.
Diandran Diandra Productions Oy -firman...
Laulaja Saija Tuupanen kertoo huonoja uutisia faneilleen Facebookissa.
- Ystävät, nyt kävi niin, että viime viikonloppuna tullut tauti ei ole vieläkään hellittänyt. Lääkäri passitti sairaslomalle,...
Suosikkilaulaja Suvi Teräsniska täytti eilen keskiviikkona (10.4.) 35 vuotta.
Suvi julkaisi syntymäpäivänsä kunniaksi Instagram-tililleen videon.
– Terveisiä 35-vuotiaalta minulta. Kiitoksia todella paljon kaikista ihanista synttärionnitteluista, joita on sadellut...
Laulaja Erika Vikman on keikkaillut viime aikoina ahkerasti Suomessa. Laulajatar on keikkailut viime aikoina muun muassa Tahkolla ja risteilyalus Silja Victorialla. Seuraavaksi hän on suuntaamassa Kempeleelle...
Iso D:n keikkakäytös aiheutti myötähäpeää Viking Gabriellalla.
Seiska-lehden pääkannessa komeilee tällä viikolla ikoninen laulaja Ilkka "Danny" Lipsanen, 81.
Tällä kertaa Iso D ei ole kuitenkaan päässyt...
Siltsulla oli ilmeisesti munarikas pääsiäinen.
Laulaja Jari Sillanpää on katkaissut pitkän somehiljaisuutensa viikonloppuna julkaisemallaan huvittavalla postauksella.
Tangokuningas on intoutunut vitsailemaan munista pääsiäisen kunniaksi.
"Olethan viettänyt mukavan pääsiäisen? ja...
Tänään maanantaina 1. huhtikuuta vietetään aprillipäivää. Tämän kunniaksi some ja netti on taas pullollaan täynnä erilaisia hauskoja ja vähemmän-hauskoja piloja ja uutisia.
Lue myös: Oho!...
Erika Vikmanin keikkaili tällä viikolla Lapissa: keskiviikkona Rukalla ja torstaina Levillä.
Rukan keikan jälkeen Erika villiintyi ravintolassa, jossa hän ryhtyi riisumaan toppahousujaan.
Erika julkaisi Instagram-tilillään näyttävän kuvasarjan,...
Andy on eläkkeensä ansainnut!
Taiteen edistämiskeskus Taike on jakanut 60 taiteilijaeläkettä eri taiteenlajien edustajille. Eniten taiteilijaeläkkeitä myönnettiin kuvataiteen (18) ja musiikin (15) aloille. Näille taiteenaloille...