MN: Hector oli lähdössä IKEAAN vaimonsa kanssa – sai sydänkohtauksen!

Laulaja Hector eli Heikki Harma, 75, avautui tuoreessa Me Naiset -lehdessä haastattelussa muun muassa terveysongelmistaan.

Mies kertoo saaneensa sydäninfarktin vuonna 2019 ennen IKEA-kauppareissuaan.

– Meidän oli Saritan kanssa tarkoitus lähteä Ikeaan ostamaan mökille lavereita, ja kun heräsin, rintaani koski leveälti, leukaperässäni oli kipua, ja vasen käsi tuntui puutuneelta. Päätin kuitenkin nukkua vielä puoli tuntia ennen kuin lähdimme Vantaalle, Hector kertoo Me Naisissa.

Muusikko muistelee karmeita tapahtumia.

– Kotiin palatessamme alkoi jo olla kylmä hiki otsalla ja soitimme päivystykseen: heti sairaalaan. En tietenkään tilannut ambulanssia, vaan pyysin Saritaa ajamaan minut Meilahteen. Alhainen happisaturaatio osoitti tilanteen, jouduin yöksi osastolle ja seuraavana aamuna pallolaajennukseen, jolla ohitettiin kaksi tukosta. Sain hyvän seurannan ja hyvän lääkityksen.

Hector pelästyi kohtausta sen verran, että hän kertoo lopettaneensa tupakoinninkin siihen paikkaan.

– Sen jälkeen olen koettanut välttää rasvaisia ja liian suolaisia ruokia, mies toteaa lehdelle.

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit