Minttu Räikkönen säteilee upeassa raskauskuvassa! – ”Kiitos kaikille”

Entinen F1-kuski Kimi Räikkönen, 43, ja vaimo Minttu Räikkönen, 36, paljastivat sunnuntaina (29.1.), että perheeseen syntyy kolmas lapsi.

Pariskunta julkaisi somessa yhteiskuvan, jossa kerrottiin, että tuleva vauva on tyttö.

– Voi tyttö-kulta, sinua rakastetaan jo niin paljon. Emme malta odottaa uuden perheenjäsenen tapaamista muutaman kuukauden päästä, Räikköset kirjoittivat vapaasti suomennettuna.

Pienokaisen laskettu aika on Instagram-postauksesta päätellen jo keväällä.

Minttu julkaisi uuden raskauskuvan myös Instagram-videotarinoissaan eilen tiistaina (31.1.). Artikkelin kirjoitushetkellä kuva on katsottavissa vielä muutaman tunnin ajan.

Minttu poseeraa mustavalkoisessa kuvassa tummassa raskausmekossa, sukkahousuissa ja korkokengissä. Kaunotar katsoo otoksessa poispäin kamerasta. Kuvan liitteenä on englanninkielinen teksti.

– Kiitos kaikille meitä kohtaan osoittamasta rakkaudesta, entinen F1-vaimo kirjoitti vapaasti suomennettuna enkeli- ja sydänemojin kera.

Kimillä ja Minttulla on ennestään kaksi lasta: Robin (2015) ja Rianna (2017).

Räikköset avioituivat kesällä 2016 Italiassa.

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit