Ounou! Suosikkijuontaja Mikko Leppilampi lopettaa TTK-ohjelman juontamisen

Juontaja ja näyttelijä Mikko Leppilampi, 43, jättäytyy pois Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta.

TTK-tuotanto ilmoitti Instagramissa, että Mikon saappaisiin astuu nyt uusi juontaja.

– Mikko Leppilampi on päättänyt lopettaa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman juontajana ja aikoo keskittyä jatkossa täysillä uraansa muusikkona ja näyttelijänä. Sanat ei riitä edes kertomaan, mitä kaikkea Mikko on tuonut tälle ohjelmalle, sen tekijöille ja katsojille näiden kymmenen upean kauden aikana. Kiitos!

Vielä ei ole kerrottu kuka tulee korvaamaan Mikon, joka ehti vetää suosikkiohjelmaa peräti 10 kautta.

Leppilampi kertoi MTV-uutisten haastattelussa, että keskittyä tulevaisuudessa näyttelemiseen ja musiikkiin.

– Haluan katsoa sen kortin ja antaa sille kaiken. Minulla on nyt sellainen olo Tanssii tähtien kanssa -ohjelman myötä, että jotenkin tämä pyöreä luku ja mitä elämässä on tapahtunut ja missä vaiheessa olen ihmisenä, niin tämä on oikea aika lähteä. Tuli vahva intuitio, että tässä se on. Minulla on ollut aina palo taiteelliseen ilmaisuun, Mikko kertoi Maikkarille.

Useat fanit jäävät kaipaamaan Mikkoa TTK-ohjelmassa.

– Ikävä tulee, mutta ymmärtäähän tuon. Kaikkea hyvää Mikolle uusiin tuuliin! toivottaa eräs.

– Mutta kaikkea hyvää jatkossa sinulle Mikko, ja KIITOS näistä vuosista, kiittelee toinen.

– Voi ei. Olisi kiva ollut nähdä sua jatkossakin TTK:n juontajana. Olitte Vapun kanssa niin hyvä ja ammattitaitoinen juontajakaksikko, kolmas kirjoittaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Mikko Leppilampi (@mikkoleppilampi) jakama julkaisu

”Minulle tärkeää, että saan tehdä tämän päätöksen omin ehdoin, hymyissä suin ja kiitollisena”

Leppilampi kommentoi hetki sitten lopettamispäätöstä Instagramissa.

– Haikein, mutta kuitenkin kirkkain mielin kiitän koko @tanssiitahtienkanssa perhettä ja Teitä katsojia kaikista näistä kymmenestä kaudesta, Leppilampi kirjoittaa.

– Rakastan tätä ohjelmaa ja sen tekemistä. Kymmenen kautta on pitkä aika ja koen vahvasti, ettei minulla yksinkertaisesti ole tähän positioon enää hirveästi enempää annettavana.

Mikko kertoo, että kaikella on aikansa. Hän kertoo haluavansa tehdä elämässä tilaa seuraaville asioille.

–  Uskon, että muutos on mahdollisuus, ei pelkästään itselleni, vaan myös ohjelmalle.

– Sydämeni palaa taiteelliselle ilmaisulle ja haluan jatkossa syventää tekemistäni siihen suuntaan.

Leppilampi kertoo, että hänelle oli tärkeää tehdä päätös omin ehdoin, hymyssä suin ja kiitollisena.

– Suuresti ihailemaani ajattelijaa Fievel-hiirtä lainatakseni, ”never say never,” eli katsotaan mitä tulevaisuus tuo, mutta nyt näin! Kiitos. Kiitos. Kiitos, päivitys päättyy.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
3 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit