Mikä ero? Erika Vikman ja Jyrki 69 astuvat yhdessä lavalle!

Laulaja Erika Vikmanin ja rokkari Jyrki 69:n suhteesta on saatu lukea paljon viime aikoina lehtien otsikoista. Laulajien suhde on kiinnostanut paljon suomalaisia, ja tämä selittää miksi kaksikosta on kirjoitettu paljon mediassa.

Kaksikko ihastui toisiinsa Vain elämää-sarjan kuvauksissa.

Seiska-lehti uutisoi joulukuun lopulla Erikan jättäneen Jyrkin.

– Erika alkoi ahdistua. Kun alkuinnostus ja rakastumisen huuma haihtui, hän koki Jyrkin innokkuuden kuristavana, lehdelle väitettiin.

Erika ei ole halunnut puida suhdeasioitaan julkisuudessa, ja totesi Seiskalle Kultainen Venla -gaalan punaisella matolla, että haluaa pitää yksityisasiat yksityisinä.

Nelosen tiistaina (31.1.) ilmestyneessä tiedotteessa paljastettiin Emma-gaalan esiintyjät, ja palkinnonjakajien joukosta löytyvät myös Jyrki 69 ja Erika Vikman.

Kaksikko on siis astelemassa yhdessä lavalle ojentamaan Emma-palkinnon, joita gaalassa on tapana jakaa menestyneille artisteille.

Tästä voinee päätellä, että Erikan ja Jyrkin välit ovat yhä läheiset, eikä Jyrkin väitetyistä sydänsuruista olisi tietoakaan. Erika on myös antanut ymmärtää viime aikoina ettei mitään eroa olisi koskaan tapahtunutkaan.

Lue myös: Erika Vikman kommentoi erokohua Jyrki 69:stä!

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit