Mika Aaltolasta tuli isä – katso herkkä yhteiskuva!

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, 53, on saanut esikoislapsensa tänään sunnuntaina (10.4).

Aaltola kertoi iloisen perheuutisen Twitter-tilillään. UPI-johtaja kiitteli julkaisussa vaimoaan Kirsiä sekä Naistenklinikan henkilökuntaa.

– Onni Toivonsiemen. Rakas @KirsiAaltola tutkimusmatkailija, jonka kanssa löytää asioita, joista aikaisemmin ei osannut unelmoida. Kiitokset Naistenklinikan loistavalle henkilökunnalle, paikalle jossa historiat sovitetaan kohti tulevaisuutta, Aaltola kirjoitti Twitterissä.

-Ilmoitus-

Aaltola on saanut lukuisia onnentoivotuksia, ja onnittelijoiden joukossa ovat muun muassa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.), kansanedustaja Päivi Räsänen, uutisankkuri Tommy Fränti sekä Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen.

Aaltola on tullut suomalaisille tutuksi etenkin viime aikoina, kun hän on kommentoinut Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa niin televisiossa kuin somessakin.

Vauva on Aaltolan ja Kirsi-vaimon, 36, ensimmäinen lapsi.

Kuvat:Twitter

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
AILA
AILA
3 vuotta sitten

PALJON ONNEA TEILLE,JA VOIMIA TULEVAAN.

Jussipussi
Jussipussi
3 vuotta sitten

Paljon onnea❤️

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit