Seiska: Matti meni huonoon kuntoon rajun taudin seurauksena – Teppo huolestui veljensä voinnista

Turkulaiset iskelmäveljekset Matti, 73, ja Teppo Ruohonen, 74, ovat edelleen koronaviruksen kurittamia, asiasta uutisoi Seiska.

– Korona on ollut siitä kumma tauti, että minulla on yhä jatkuvasti ihan hirveä väsymys päällä. Yötkin ovat outoja, kun välillä saan nukutuksi kolme ja välillä jopa yhdeksän tuntia. Koskaan ei tiedä, millainen yö on tulossa, Teppo kertoo lehdelle.

Tepolla on yhä oli huoli pikkuveljensä Matin voinnista.

– Kyllä sen huomaa, ettei tässä vielä olla kunnossa. Ei jaksa samalla tavalla kuin ennen. Tauti on ikävä kyllä vaikuttanut yleiskuntoon, Matti jatkaa köhisten.

Veljekset vetivät edellisviikolla keikan Lempäälän Ideaparkissa. Matti oli aivan poikki esityksen jälkeen.

– Olin todella puhki. Viimeisten biisien aikana puhti meinasi loppua kokonaan, varsinkin, kun ne olivat menevät kappaleet Kaiken takana on nainen ja Vauhti kiihtyy. Heiluin kuin heinämies mustat lasit päässä ja mietin, että huhhuh!


Lähde: Seiska

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit