Kohukaunotar Martina Aitolehti vieraili toimittaja Tuomas Enbusken Esbusken hullun paperit -podcastissa. Tänään keskiviikkona (3.11) ilmestyneessä jaksossa Aitolehti avautuu muun muassa petetyksi tulemista.
Martina avautuu ohjelmassa myös ex-kumppaninsa ja lapsensa isän Stefan Thermanin nykyisestä kumppanista Sofia Belórfista. Sofia on aiemmin kertonut omassa tv-sarjassaan, että Stefan ihastui häneen jo silloin, kun Martinan odotti Isabella-tytärtä. Martina ja Stefan erosivat keväällä 2020. Samoihin aikoihin myös Sofia ja Katiska-huumetuomion saanut Niko Ranta-aho erosivat. Pian Sofian ja Stefun suhde tulikin kaikkien tietoon.
– Mä olen sitä koulukuntaa, että kavereiden kumppaneihin ei kosketa. En tiedä, onko se enää nykyään niin, Martina kertoo podcastissa.
– Kuka sut on viimeksi pettänyt henkisellä tasolla? Tuomas Enbuske kysyy.
– Kyllä mä koen, että Sofia ja Stefu keissi oli semmonen. Mä koin joskus olevani Sofian kaveri. Oon mä hänen kaasokin ollut, Martina kertoo.
– Kyllä me ollaan ihan läheisiäkin joskus oltu. Ihminen kenelle olet avautunut omista parisuhdeasioista, ja yhtäkkiä hän on siinä. Kyllä se oli jotenkin semmonen, että mitä hittoa. Miten sä pystyt, missä on moraali. Mitä?! Martina sanoo.
Enbuske kysyy mitä tapahtuisi jos hän kohtaisi nyt Sofian.
– Mä oon mennyt sen yli jo kauan aikaa sitten. Ei siinä ole mitään. Mä mietin itse asian niin, että itse en henkilökohtaisesti pystyisi moiseen. Se syyllisyyden tuntu olisi liian iso ja se tuntuisi liian väärältä.
Martina ymmärtää, ettei rakastumiselle voi mitään.
– Mutta pyyteetön anteeksipyyntö olisi voinut olla tosi tosi paikallaan, Martina kertoo pettyneellä äänellä viitaten Sofiaan.
Tuomas Enbuske kehuu Stefan Thermania, joka on myös vieraillut Enbusken miljonäärit -podcastissa.
– Mun mielestä hän (Stefan) on ihana ihminen. Tosi lämmin ja hyväntahtoinen, Enbuske sanoo.
– On on… mmmm kyllä, Martina hymisee.
– Hänellä oli selkeesti ADHD. Hän on menevä tyyppi sinne tänne, Enbuske jatkaa.
Tuomas kertoo lääkinneensä omaa ADHD:tään kokaiinilla. Myös Stefanilla on ollut historian aikana huumesekoiluja. Hän kysyy Martinalta olisiko hän halunnut viedä Stefun hoitoon.
– Naiset aina haluaa pelastaa miehen, Enbuske sanoo.
– No kyllä. Kyllä, Martina vastaa.
Hyvinvointivalmentaja kertoo, että hänen arvomaailmaansa ei kuulu jäädä vatvomaan vihan ja katkeruuden tunteissa. Vaikka hän on tullut useasti petetyksi elämässä.
– Se on itsetuhoista. Mä rakastan mun elämää ja itseäni niin paljon, että en halua tehdä sitä itselleni, Martina kertoo.
Nyt oli Martina Aitolehden vuoro matkustaa Dubaihin – Kuuma bikinikuva!
Martina ja kaverit lähtivät aamu neljän
jälkeen aamuauringon nousua katsomaan
aavikolle. – Soffi koikkelehti kapakista asun-
nolle, eivät ehkä törmänneet…
Martina lähti helikopterilennolle, Soffi
julkaisi vanhan kuvan salilta, sen kyllä
huomasi yhdestä jutusta. – Että sellaista
Dubaissa, tällee nää muijat kaukomaalla
seikkailee…
Martinan ja Sofian nimimerkkeineen kannattaa järjestää julkinen kanatappelu esim.Kolmen sepän patsaalla ja ilmoittaa siitä hyvissä ajoin somessa .Saisivat himoitsemaansa julkisuutta ja voisivat lopettaa loppumattomat ja ala-arvoiset toistensa nälvimiset näillä palstoilla. Hyvässä lykyssä saisivat nimensäkin lehtiin!
Hahhhaaaaa.hyvä vitsi.Feikkilehti ja moraali.
Ei kannattas taas puhua ihan lööperiä.
Siinä kanssa taas yksi pissisfani vahdissa.
Mikä helvetin pissisfani?
Niitähän Soffilla on satoja
Jaa. En tiedä. Mä en ole pissisten kanssa niin tekemisissä.
Juuri ajattelin aivan samaa. Aitolehti ja moraali, hyvä vitsi tosiaan!!! Hänenä en varmasti peräänkuuluttaisi tasan yhdenkään ihmisen moraalia.
Aitolehden oma menneisyys. Muistuuko mieleen
Fiksusti sanottu..
Miten niin fiksusti sanottu. Hyväksytkö väkivallan… Marttiina sai 2017 tuomion Sofia kohdistuneesta väkivalsta. Eivät todella ole ystäviä. Eivätkä olleet aikaisemmin kovin läheisiä vaikka Marttiina oli Kaasona siihen oli jokin syy jota en nyt muista. Ainakaan eivät samoissa porukoissa liikkuneet. Luuletko että Marttiina on pyytänyt anteeksi tekojaan.
Taidat hyväksyä huumeet
Älä nyt tyhmyyttäsi koita puhdistaa Soffin mainetta noin ala-arvoisin jutuin. Koitat tuolla saada muiden huomion pois Soffin tulevasta tuomiosta, kuinka siinä käy. Heilahtaako häkki vai kuinka suuret sakot.
Onkohan sofia pyytänyt anteeksi martinan miehen vonkaamista? Hävytön eukko
Ei ollut ystäviä??? Siihen oli joku syy ???..niin kaikkeen on aina syy.. tähän 2017 tapaukseen syynä oli Sofian lirkuttelu ystävän miehelle. Sofiasta ja Martinasta on kuvia netti pullollaan. Martina oli ihan vain ystävyyden vuoksi myös Sofian kaaso. Järjesti Sofialle monen päivän polttaritkin. Ja Sofia oli myös Martinan baby showereilla. Sofiahan ITSE kertoi ohjelmassaan että stefanilla ja hänellä oli ensimmäisen kerran sutinaa jo silloin kun Martinalla oli baby showerit. Eli kun Martina odotti stefanille lasta! Martina oli puhunut Sofialle hänen ja Stefanin ongelmista. Ja mitä lokki hyvänä ystävänä tekee?? Käyttää tilaisuuden hyväkseen. Ompas naurettava tapa yrittää pestä Sofian osuutta asiaan. Kaikki osapuolet ovat kuitenkin puhuneet asiasta julkisesti. Ja missään vaiheessa ei Stefan ja Sofia kiistäneet, että pelasivat Martinan selän takana vuosia takaperin kun Martina odotti vauvaa…
Kisun kirjoitiksessa ja viitattu lapseen. Usko nyt jo jätä lapset rauhaan. Ilmoitus!
Jos joku on anteeksi pyynnön velkaa, kyllä se Sofia. Sofia voisi pyytää Sefun tyttäreltä anteeksi. Kuinka kehtas televisiossa julkisesti heittää tuollaiden väittämän. Fiksua olisi pitänyt omana tietonaan. Ikävä asia!
Ala-arvoisessa tv-ohjelmassa ei voi mitää fiksuja asioia esittää. Olisi kertonut minkälaista elämä oli oikeesti Espanjassa ja rehellisesti.
Yksinäistä, kovin yksinäistä on Soffin
elämä. Vesipiippua imeä lutkutti, yksin,
huoneistossa, yksin. – Stefu rahoineen
viihdyttää kavereitaan ja uudet nais-
tuttavuudet Dubaissa karkoittuu, eikä
Soffi halua uusia upeita naisia Stefua
lähellekään. Että tällainen ’pariskunta’.
Eikä tarvi pyytää, koitti silloin jo iskeä Sefua. Hatara on muistisi. Sitten Ranta-aho heitti ulos ja jäi Soffi ihan tyhjän päälle. Ei rahaa ei asuntoa. Jostain saatava elättäjä, härski on naiseksi. Lopputuloksen tiedätkin, kummallakin tuomiot päällä.
Ai niinkö se meni.Et taida asua tässä stadin keskustassa.Missähän sä oikein asut.Sofia oli niin hyvää kaveria Eskon ja Martinan kanssa.Ja ui piireihin sisään Nikon kautta.No tiedätkö mitä muualla käy jos menet tekemään noin.
Aivan. Ja Martina ui aikoinaan piireihin sisään tunnetun futispelaajan sängyn kautta. Ja jatkoi sukellustaan Thermanin reittä pitkin. Entinen rattijuoppo, pahoinpitelijä ja avionrikkoja. Siinä on totisesti upea henkilö peräänkuuluttamaan jonkun toisen moraalia.
Kyllä tässäkin taas katkera kateus paistaa. Ja sen on tämä, mielestäsi hänellä ei saisi mennä elämässä näin hyvin. Etkö löydä enää muuta mitä haluat tuoda julkisuuteen. Odottele nyt vaan kuinka Soffin valituksen käy.
Voi tätä Aitolehden valitusvirttä, jo kaksi vuotta jaksanut jatkaa eroasiaa.
On kyseenalaista tehdä tällä koko ajan rahaa, se jos mikä on moraalitonta,
Ja aina on muissa vika.
Aitolehti yrittää elättää tällä eroasialla itsensä seuraavat vuodet ja toimittajat niin tyhiä, että julkaisevat näitä solkenaan, ainakin feikkilehdet.
Eikö tämä tyrkky ymmärrä, että aina on asioilla kaksi puolta, vai onko hän todella niin tyhmä, että kuvittelee olevansa virheetön ja että ihmiset uskovat kaiken p…..
Lukekaa hänen historiansa parinkymmenen vuoden ajalta, siinä on kammottava esimerkki siitä, millainen ihminen voi olla.
Kaikesta paistaa läpi, että Aitolehti haluaisi Thermanin takaisin ja siksi
niin kitkerää mollaamista jatkuvasti ja jatkuvasti ja miksi Therman on hiljaa.
Laittaisi Aitolehden suun kiinni ja kertoisi oman versionsa asioista.
Taitaisi tulla paljon uutta tietoa.
Ei kai Sofian vika ole, jos Stefan haluaa hänet.
Aitolehti on vain käärmeissään, kun hänet dumpattiin sivuun, olisi halunnut olla rouva… T………..
Nyt sitten seuraavaksi rouva P…….
Tässä hyvä esimerkki kirjoituksesta, joka poukkoilee asiata toiseen. Ei mitään tolkkua mitä yrittää sanoa, siis kaikkineen asioineen. Todella tyhmä olet jos luulet että, haluaa takaisin. Äijä on siinä kahdessa vuodessa kuule polttanut sillat takanaan jo moneen paikkaa. Tällä hetkellä pahoissa vaikeuksissa. Lue rikosrekisteri. Taidat olla aika Urpo!
Ne bilekuvat Dubaista:-) jiisus mitä sekoilua, ja uhkaukset niitä kahta naista kohtaan… ei kyllä ihan normaalia touhua.
Jotkut nyt vaan käyvät eroaan läpi uudestaan ja uudestaan ja siitä pääseminen yli saattaa kestää joillakin vuosia, mutta tietysti siitä voisi vaan jutella ystävilleen ja terapeutille eikä koko kansalle.
Kaikki ihmiset ovat onneksi erinlaisia ja käyvät eri tavalla asioitaan läpi.
Toivottavasti koko porukka pääsee turvallisesti Suomeen kun se aika on. Katsotaan sitten mitä tapahtuu…
En usko ollenkaan, että yksikään ihminen, jolla on elämä edes suhtkoht uomillaan, kadehtii tuota naikkosta, hänen erittäin kyseenalaista mainettaan tai silmiinpistävän rikkinäistä ja onnetonta yksityiselämäänsä. Ei meidän kaikkien tarvitse saalistaa rikosrekisterin omistavia äijiä yhden toisensa perään voidaksemme lesoilla Instagramissa. Sinun mielestäsi Aitolehden elämässä on kadehdittavaa, minun mielestäni ei yhtään mitään. Ja mitä tulee hänen menneisyytensä julkituomiseen, sitä ei siis niinsanotusti saa tehdä, vaikka Belorfia saa jatkuvasti ja toistuvasti haukkua suut silmät täyteen?! Joo on huumausainerikosta ja rahanpesusyytettä, muttei se silti tee näistä muista rikollisista mitään pyhimyksiä. Hyvä välillä muistuttaa teille Aitolehden kiihkofaneille, millaista otusta oikein ihailette!
On siinä ainakin yksi suuri ero rikoksissa. Sinun harmikseksi Martinaa ei pidätetty. Mutta Soffi munas itsensä tosi pahasti ja oli pidätettynä peräti10 vuorokautta ja joutui oikeuteen. Revi siitä juttujasi lisää. Mutta varo ettet lapsia mainitse jutuissasi.
Niitä seurataan.
Se on sääntö eikä poikkeus.Sitä voi pohtia jokainen minkälainen ihminen tekee noin.
Ihmettelen tämän Aitolehdon juttuja . 2017 hän pahoinpiteli Sofia josta sai oikeudessa tuomion. Eivät todella olleet mitään ystäviä.Martinan olisi jo paras tajuta ettei Stefu ota häntä takaisin. Olisi syytä pyytää anteeksi Sofialta ja jatkaa elämää jota niin kovasti kailottaa . Vai onko sekin vain satua.
Tyhmyyttänsi kirjoitat. Ei ikinä huolisi takaisin. Ei kukaan normaali nainen enää huolisi tuollaista miestä. Rypenyt nyt oikein kunnolla Soffin kanssa. Häpee kirjoituksiasi. Sinähän voit omassa päässäsi keksiä mitä vaan, mutta älä tuo niitä tänne muiden naurettavaksi.
Soffi vaati vain rahaa. Moni tekee rikosilmoituksen juuri sen varjolla eli rahan. Älä pidä ihmisiä niin tyhmiä. Tukkahan on vielä jäljellä.
Näin on Soffi teki rikosilmoituksen valitettavasti, rahankiilto silmissä. Sai rahaa, mutta liian vähän. Kyllähän pyytää voi mutta, oikeus summan loppupeleissä päättää. Eipä ollu iso rikos. Muuta kuin fanien mielestä. Mutta nyt maksaa Soffille tämä huume oikeudenkäynti. Eikä pelata pienillä panoksilla. Vedetään nyt sitten kaikki vanhat moka esiin, sitähän Soffin fanit haluaa.
.
Mutta nyt sattuu olemaan muistatko että, Soffilla itse on tuomio päällä. Suomen suurin huumeoikeuden käynti jossa syytettynä. Jos aletaan vetään kaikkien tuomiot esiin.