Maria Veitola selätti koronan – kiittää kaikkia vertaistuesta ja muistuttaa, ettei taudin sairastaminen ole häpeä!

Maria Veitola kertoi avoimesti Instagramissa omasta koronatartunnastaan.

Maria altistui koronavirukselle ja teki kotitestin, jonka tulos näytti heti positiivista. Oireet alkoivat kehittymään testin jälkeen. Maria koki voimakkaita oireita, joita ei kuvaile perusflunssaksi. Hän ihmetteli myös, että muu perhe säästyi tartunnalta.

Maria kertoi oireistaan Instagram-päivityksessään näin:

– Infernaalinen väsymys, keho kuin lyijyä. Aivosumu: vaikea keskittyä, muistaa sanoja tai muodostaa kokonaisia lauseita. Kuumeinen olo, vaikka kuumetta ei ole. Joka paikkaa särkee. Hillittömästi. Etenkin päätä, kasvoja, pohkeita ja ranteita.

– Kova yskä pahenee aina iltaa kohden. Keuhkoihin koskee ja hengittäminen on raskasta, ajoittain jopa vaikeaa. Sydän hakkaa hulluna, on rytmihäiriöitä, vaikka ei muuta tee kuin makaa sängyssä. Kurkku on kipeä etenkin aamuisin. Nuha ei merkittävä.

Lue koko juttu Marian sairastumisesta: Maria Veitola sairastui koronaan rokotteista huolimatta – ihmetteli, että muu perhe säästyi tartunnalta

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Nyt Marian vointi on kohentunut ja hän oli päässyt jo ulkoilemaan.

– Kattokaa! Oon jo ulkona liukastelemassa ja meikkiäkin naamassa. Olo on jo paljon parempi, ihanaa! Yskin toki, keuhkoja koskee ja edelleen väsyttää, mutta eipä tässä tarviikaan ihan heti mennä jumppaamaan ETEKÄÄN KUN SALIT ON KIINNI ehehe. (Se ei oikeasti naurata. Avatkaa ne.)

Veitola kiittää kaikkia vertaistuesta. Hän jäi myös pohtimaan mikä häpeä liitetään koronatartunnan saamiseen. Muiden ihmisten reaktioita pelätään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Maria kertoo uusimmassa Instagram-päivityksessään näin:

– Mun on jotenkin tosi vaikea ymmärtää niitä ihmisiä, jotka käyttävät toisen ihmisen sairastumista keppihevosena oman agendansa ajamiseen. Jos tarkastelet sydäntäsi, onko se todella oikea hetki viisastella, syyllistää, torua, häpäistä tai asettua sairastuneen yläpuolelle?

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Maria korostaa, että muistetaan lähimmäisen rakkaus ja myötätunto myös koronan kanssa. Hän kertoo myös palaavansa takaisin töiden pariin.

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit