Ylivieskan tuulisilta metsäteiltä Dubain pilvenpiirtäjien katveeseen noussut Sofia Belórf, 35, on yksi eniten keskustelua herättävistä suomalaisjulkkiksista niin keskustelupalstoilla kuin sosiaalisessa mediassa.
Viime aikoina Sofia on täyttänyt Instagram-tilinsä kuvilla ja videoilla Dubaissa viettämästään luksuselämästä, jossa hän nykyään asustaa.
Sofian merkkilaukkukokoelma kasvaa lähes päivittäin, vaikka hänen vuositulonsa ovat olleet nollassa jo pitkään. Luksuselämää tukee tiettävästi ainakin ”rillimiljonäärinä” tunnettu 50-vuotias Jeffrey Cohen.
Kertoo olevansa onnellinen
Sofia jakoi eilen Instagramissa videon, jossa hän astelee rappusia ylös lilassa mekossaan ja pinkki Chanelin laukku kädessään. Videon loppupuolella hän kääntyy ympäri ja virnistää kameralle kuin olisi juuri voittanut olympiakultaa. Kuvatekstissä hän kertoo olevansa ”onnellinen”.
Samanlaiset luksuspäivitykset päivästä toiseen saavat suomalaiset pyörittelemään silmiään. Sofia elää elämää, joka vaikuttaa lähes uskomattomalta, ja siitä käydään vilkasta keskustelua Jodelissa, jossa suuri osa viesteistä on kaikkea muuta kuin positiivisia.
– Käyttääköhän Belórf paljonkin päihteitä kun se nykyään hoipertelee erikoisesti sen stooreissa ja silmät on monesti tosi lasittuneet. Mietin että mitenköhän sillä oikeasti menee ja mahtaako olla onnellinen. Semmoista oikeeta iloa ei näy, kirjoittaa eräs Jodel-käyttäjä.
– No mieti että se joutuu oleen tuon ukon kanssa, että saa laukkuja ja hienoja hotelliöitä. Sofia haaveili varmaan nuoremmasta ja hyvännäköisestä elättäjästä mutta tähän oli tyytyminen, toinen lataa.
– Mitä toi Sofia saa tuosta tyhjän näköisestä elämästä toimenpiteitä luksustuotteita matkoja luksusdinnereitä en keksi toista niin pinnallisen oloista ihmistä, kommenteissa ihmetellään.
”Ihan kun sielu olis kadonnut”
Useissa kommenteissa todetaan myös, että Sofia on kadottanut sielunsa Dubain luksuselämän keskellä, jossa kaikki vaikuttaa pyörivän rahan ja ulkonäön ympärillä.
– Ihan kun sielu olis kadonnut.
Monet pohtivat myös, että olisi stressaavaa olla suhteessa, jossa olisi täysin riippuvainen toisen tuloista.
– En tiedä muuta sanoa, mutta olisi helvetin stressaavaa jos oma elintaso olisi kiinni yksin kumppanin tuloista. Pystyykö siinä edes aidosti tekemään omia päätöksiä, yksi pohtii.
Nämä olivat vielä lievempiä kommentteja. Sofia saa myös huomattavasti loukkaavampia ja halventavia viestejä, joita ei ole sopivaa toistaa tässä yhteydessä.
blöröllä ei ole edes omaa kotia. Edes vuokrakotia. Ämmä tapaa silloin tällöin naimisissa olevaa ukonkuvatusta ja saa palkaksi hotellihuoneen, ruoan ja merkkitavaraa. Tiedä sitten mitä muuta, kun on aina niin sekaisin olevan näköinen. Itse sanonut ettei kiinny ihmisiin, niin helppo varmaan olla patjan. Karmea…
Joo se on helppo arvata, mikä tuollaisen tien loppu on! Eikä siinä totisesti ole yhtään mitään kadehdittavaa.
On muuten nykyisin aivan karmean laiha, jalatkin ohuet kuin tulitikut!! Äärimmäisen luiseva keho, johon on sitten tungettu räjähtämäisillään olevat karmeat silikonipallukat!!! Millähän keinoin tuo laihuus oikein on saavutettu?!
Anna sille ruokaa. Olethan hänen lähimmäinen. Äläkä vain arvostele
Muokattuja kuvia nuo ovat. Saattaa olla laihtunut, mutta jalkojen pituutta se ei pysty muuttamaan. Ne ovat lyhyet ja tasapaksut luonnossa.
Etkö muuta keksinyt. Aivan kauniit on näyttänyt olevan. Ilman muokkausta
Kadottanut sielunsa?! Niinkuin tuolla tissitarjottimella olisi joskus sellainen ollut, hahahahaha!!!!!!! Tuosta on sielukkuus hyvin kaukana, ja on aina ollut!!!
Niin olet sinäkin kadottanut sielusi ja moni muu joka täällä lähimmäistään jatkuvasti solvaa
Ei uskoisi jos ei näe… Ei ole vieläkään tuon ikäisenä oppinut edes kävelemään korkokengillä! Harppoo halvan näköisesti… Ja luulee itsestään isoja. Sairastanut mieleltään ja parempaan ei taidot riitä kuin laukkuesittelijäksi tässä elämässä.
Aivan sairas ihminen mieleltään ja muuhun ei taidot riitä kuin näyttämään persettään ja silikonitissejään ynnä vanhan irstaan äijän alustaksi. Ja vielä pitää itseään prinsessana, voi Herran Jumala sentään!!!!! Mikä alennuksen tila!!!!!!
Nyt on pöllypäissään julkaissut kuvan, jossa on hirvee kuhmu otsassa. Turpaan tulee mutta ei haittaa kun pääsee uudessa hutsumekossa dinnerille.
Nuo yölliset julkaisut on ihan sekavia, valvonut koko yö ja tosiaankin pöllyssä silmät seisoo päässä, kun noita julkaisee. Vahva epäily, että tuossa on käytetty muutakin kuin pelkkää alkoholia?
Kyllähän jo tuon naamasta näkee, että joku muukin maistuu kuin viina. Monessa kuvassa ihan pöllyissä olevan sekavan näköinen ja silmät tosiaankin seisoo päässä, juuri niinkuin sanoitte.
Jeffhän on ollut syytteessä sellaisesta, että on pakottanut maksullisen seuralaisen ottamaan huumeita. Ja väkivallasta. Hullu kääpiö, jolla on karvamatto selässä, what a catch!
Eikö se ole tunnettu nimenomaan siitä, että järjestää prostituoituja ja huumeita viliseviä juhlia? Näin ainakin hänestä levinneiden nettijuttujen perusteella. Ei tarvita paljoa mielikuvitusta kuvittelemaan, mitä kaikkea niissä ”luksusjuhlissa” tapahtuu, hyi helvetti sentään!!!!!
Tuo ihminenhän on sisältä rikki, jotain hän on jäänyt elämästään paitsi. Elämän perusasiat eivät ole hänellä kunnossa, jos kuvittelee onnellisuuden tulevan logorääsästä, dinnereistä, eri hotellihuoneista, matkustelusta, jonka kaiken pienen lapsen naimisissa oleva isä rahoittaa jne.. vailla vakituista kotia, koulutusta, ammattia ja kaikki entiset ystävätkin ovat kaikonneet.
blörön pää meni sekaisi jo kun muutti tuulisilta ylivieskan maalaismaisemista kontulaan, siellähän oli korkeampia taloja kuin pölhölän navetat! melkoinen elämän muutos nähdä vielä itäväylä kontulasta statiin! kyllähän siinä oli jo ihan kuin ois manhattan skylights and broadway suoraan edessä…
Ei hän sielua myy rahasta, vaan jotain ihan muuta. Ei miehet tuollaisesta sielua halua,vain pesää
Luksus duunari joka rahoittaa elämänsä myymällä Pi…aan!
Sielunsa tuo on myynyt rahasta jo aikoja sitten.