Lenita Airistolle huonoja uutisia

Yrittäjä Lenita Airiston yhtiö Airisto Oy:n viimeisin tilinpäätös on julkaistu. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.

Tuoreimmasta tilinpäätöksestä selviää, että Airisto Oy:n liikevaihto romahti viime. Sen viime vuoden liikevaihto oli vain 7000 euroa, kun taas vielä vuonna 2022 se oli 28 000 euroa.

Airiston firma teki vuonna 2023 tappiota peräti 22 000 euroa. Vuonna 2022 tappiota tuli huomattavasti vähemmän eli noin 1300 euroa.

Tuoreen tilinpäätöksen mukaan firman oma pääoma on yli 3000 euroa miinuksella. Vielä vuonna 2022 yrityksen tilille jäi 11 000 euroa voitonjakokelpoista rahaa.

Lenita on ollut firmansa toimitusjohtaja sen perustamisesta eli vuodesta 1973 lähtien. Heinäkuun aikana uudeksi toimitusjohtajaksi on kuitenkin nimitetty Anna Pellosniemi. Pellosniemi on erikoistunut muun muassa edunvalvontaan.

Airistoa ei olla nähty julkisuudessa sitten alkuvuoden 2023 jälkeen. Terveysongelmista kärsivän Airiston uutisoitiin joutuneen viime syksynä sairaalahoitoon.

Lue lisää: Seiska: Lenita Airisto, 86, on joutunut sairaalahoitoon – lähipiiri vaikenee

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit