Lauri Tähkän tytär sai levytyssopimuksen! – Tältä hän näyttää!

Laulaja Lauri Tähkän, oikealta nimeltään Jarkko Suon, tytär Minttu Suo on solminut levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Levy-yhtiö tiedotti asiasta tuoreimmassa Instagram-julkaisussaan.

– Tulokasartisti Minttu on kiinnitetty Universal Musicille, tervetuloa taloon Minttu, levy-yhtiö kirjoittaa.

Minttu-taiteilijanimellä esiintyvä 25-vuotias artisti julkaisee tulevana perjantaina debyyttisinglensä Paperihaavoja. Hänen taustatiimiinsä kuuluu muun muassa Kristiina Wheeler, joka toimii myös hittiartisti Mirellan A&R:na [artist&repertoire].

Minttu jakoi tuntemuksiaan asiasta Instagram-tilillään.

– Vähän yli vuosi sitten astelin Universalin toimistolle esittelee minun projektiani siinä toivossa, että minulle tarjottaisiin jonkin sortin sopparia. Hyvin siinä sitten kävi ja kaiken lisäksi sain ympärille ihan mielettömän tiimin, Minttu kertoo.

– Me rupesimme heti painaa hirveesti duunia ja päätimme, että otamme tähän niin paljon aikaa, kun tämä vaatii. Alkuun minusta tuntui, että jummasin vain paikallani, mikään ei edenny mihinkään, enkä saanut yhtäkään hyvää biisiä aikaiseksi. Mutta sitten viime syksynä palaset rupesivat loksahtamaan paikalleen ja tajusimme, että minullahan on hirveä kasa ihan vitun hyviä biisejä, hän jatkaa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit