Laulaja Erika Vikman saapui tänään perjantaina (3.2) järjestettyyn Emma-gaalaan paljastavassa pinkissä asussaan.
Erika jakoi kuvan asustaan myös Instagram-tililleen, jossa se on saanut paljon kehuja.
– WAU mikä upea asu!! Hyvä Erika ja kiitos kun oot niin räväkkä oma itsesi, ihaili eräs.
– Oot ehdottomasti nyt jo illan upein ja näyttävin kuningatar, kehui toinen.
– Kuuminta hottia, kolmas kommentoi.

Miten se ilkeää esiintyä noin pienessä asussa vaikka on lihavan näköinen
Ei ollenkaan edustava kuva
Katsoin yhtenä iltana sarjaa jossa oli samoin pukeutuneita itseään kaupittelevia naisia.
Kammottava ”gaala-asu” yäk!
Kun tykkää paljastella. Niin ohjelmiin missä saa olla alasti. Niitähän on.
Itsensäpaljastaja.
No ei kyllä loksauttanu yhtään mitään, hyi saatana minkä näköönen otus. Hävettäis näyttää tolta
Nyt on Vikman munannut itsensä pahanpäiväisesti. Ei minkäänlaista säädyllisyyttä, joka kertoo ihmisestä paljon. Onkohan jäänyt jotain paitsioon lapsena. Kumma, että päästettiin edes sisälle hienoon tilaisuuteen tuollaisessa uimapuvussa. Joku kumma asia on se, että mikä laittaa ihmisen esiintymään nakuna. Tervettä tuo ei ainakaan ole.
Ihan kauheaa, nuoret pienetkin tytötöt katselee,
Itseasiassa, ei kaukana ole erikan asu esimerkiksi sirkus taiteilijoista, taitoluistelijoista tai voimistelijoista. Hänellä on kokovartalo sukkahousu asu jossa kriittisimmät alueet on peitetty pinkillä. Nykyajan nuoret kuuntelevat myös paljon maailman musiikkia. Siinä mittasuhteessa tämä asu on kesy. Ja tuskin genren kuulijoille tarjoaa mitään uutta.
Ihan järkyttävä, ihan kyn joku h
…miten voi ollaa…..
.
Kysyn vaan taas kerran mitä kateilemista tuollaisessa ihmisessä on??? Vastaan samalla ei mitään. Kaikki ihmiset eivät halua alentua tuollaiseen halpaan arvottamaan itsensä alasajoon. Kertoo paljon että moraalia ei ole ja täten antaa itsestään halvan kuvan. Ja hänen elämänsäkin todistaa samaa. Dannyjätti hänet pettämisen takia koitti kyllä päästä takaisin mutta Danny ei suostunut. Siis punnittu ja halvaksi ja kevyeksi havaittu. Ja lopettakaa tuo iänikuinen vanha fraasi ” kateellisten panettelua”. Aikansa elänyt kommentti.
Pitäisiköhän sun lopettaa tuo ihmisten haukkuminen heti nyt,muuten oletko katsonut telkkarista ohjelmaa missä ensin paljastetaan alakerta ja vasta myöhemmin kasvot,onko he kaikki niitä h alkavia millä nimittely esim Erikaa
En katso perversejä tv ohjelmia. Niinkuin eräät.
Ja pitäisköhän sun lopettaa tuo sanojen laittaminen toisten suuhun. En ole huora sanalla enkä myöskään h kirjaimella vikmannia nimitellyt. Olen vain sanonut hänen tyylistään että punnittu ja kevyeksi ja halvaksi havaittu. Mitäpä siitä vois muuta sanoa. Vai pitäiskö korvasyyhy tekstiä ladella. Tämä on foorumi ja täällä on monenlaisia mielipiteitä. Jos polla ei kestä eriäviä mielipiteitä niin oman mielenrauhan takia suosittelen pysymistä pois täältä. Ja nyt pidät sen leipäläpes pienemmällä etkä laita sanoja ihmisten suuhun mitä he ei ole sanoneet.ja Erika Vikmann osoittaa suurta röyhkeyttä toisia ihmisiä kohtaan kun ei välitä kuinka paljon hän rivoudelkaan loukkaa kanssa ihmisiä. Hän päinvastoin lyö löylyä lisää. Taitaa tykätä kiusata ihmisiä. Mutta tällä hän vain näyttää kuinka hän on tyhmä ja alaarvoinen. No niinhän nämä tällaiset on ei voi muuta sanoa.
No hei. Se on täysin eri juttu se nakuohjelma Tämä oli Emmagaala!!!
Vikmannin kannattais kyllä mennä siihen nakuohjelmaan. Saisi näyttäytyä aivan alasti ja Vikman olisi tosi onnellinen.
Kateelisten puhetta jatka vaan eerika valitsemallasi tyylillä oot näyttämisen arvoinen t:ainakin meikän unelma
Hei Lasse=Erika
Tämä ihminen on sairas. Haluaa näyttäytyä ilman vaatteita, vaikka vartalo ei ole kehumisen arvoinen.
Tuolle sairaudelle on nimitys mutta en nyt tähän hätään muista.
Itsensäpaljastaja…exhibotisti. ilmeisesti salaa pimeää puoltaan mutta käyttää himoonsa ihmisiä .
Juu niin on itsensäpaljastaja eli exhipotisti.
Järkyttävä näky.
Vois alkaa jo vähän rajoittaa tuota rönsyilevää tyyliä. Kaikki on jo nähty.
Juu, on näytetty tissit ja tussut. Mitähän vielä keksii. Yksikään muu Emmagaalassa ei pukeutunut noin halpamaisesti. Itse ei raukka edes älyä vaan luulee olevansa ”haluttava”.
Itseasiassa gaalassa nähtiin jos jonkinlaista asua. Mm. Funnylla oli asu joka paljasti huomattavasti enemmän! Ei sillä, vähän ladyboy:mainen oli tämän kertainen lookki Erikalla. Mutta monesti hänellä on ihan hauskoja kasari pop asuja. Itse en vastaaviin pukeutuisi. Mutta en myöskään laske alleni joka kerta kun jollain näkyy olkapäät. Erika on ihan raikas tuulahdus tämän päivän pop genreen, jossa kaikki näyttävät ja kuulostavat samalta. En kuuntele hänen musiikkiaan tai seuraa muuten, kuin mitä gekkosen sivuilla välillä otsikoita clikkailee. Mutta turhan paljon hän saa kritiikkiä kun elämme kuitenkin 2023 vuotta! Naisten paljas pinta tuntui puhuttavan. Mutta se ei haitannut että miehet saapuivat juhliin verkkapuvussa, toppatakissa, pyjamassa ja ties missä epämääräisessä ”juhla”-asussa.
Olen samaa mieltä. Kehtaakin ilmestyä juhlagaalaan tuon näköisenä! On kuin suoraan Reeperbahnalta tai Amsterin punaisten lyhtyjen alueen näyteikkunasta. Halvan h—an näköinen ja oloinen.