Lapsen oikeuksien päivää vietetään tällä viikolla – katso julkkisten lapsuuskuvat tarinoiden kera ja arvaa kuka on kuvassa!

Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien teemaviikkoa, joka tuo huomiota lapsen oikeuksiin ja lasten oikeuksien sopimukseen. Kansainvälinen Lapsen oikeuksien päivä on 20.11.2021.

Useat julkisuuden henkilöt ovat ahkerasti ottaneet osaa teemaviikkoon sosiaalisessa mediassa julkaisemalla omia kuvia lapsuusajoilta ja kirjoittamalla siitä. He ovat myös ottaneet kantaa lasten oikeuksiin.

Näyttelijä Krista Kosonen julkaisi kolmivuotiskuvansa, jossa äiti on leikannut hänen hiuksensa keittiösaksilla. Hän kertoo omien muistojensa olevan turvalliset ja onnelliset.

Kristan oman julkaisu:

– Olen luvassa kolmevuotias. (Äiti on leikannut hiukset keittiösaksilla niin kuin yleensä.) Omat muistoni lapsuudesta ovat turvalliset ja onnelliset, olen saanut kasvaa rauhassa ja unelmoida.
Suurella osalla maailman lapsista ei kuitenkaan ole tällaiseen mahdollisuutta.

– Lapsen oikeuksien päivään on nyt kolme päivää aikaa.

– Lapsia täytyy suojella ja turvata heidän oikeutensa leikkiin, unelmointiin ja opiskeluun- turvalliseen elämään.

– Olen lasten puolella, ole sinäkin.

Juontaja/näyttelijä Mikko Leppilampi julkaisi kuvan hänestä ja veljestään. Hän korostaa, että jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus olla lapsi ja tehdä rauhassa ja turvassa lapselle ominaisia toimintoja. Mikko lisäksi haastaa muut mukaan postaamaan lapsuuskuvan. Tunnistatko Mikon kuvasta?

Mikko kertoo:

– Mä oon näissä kuvissa neljä ja mun veli, Tuomas, viis. Meillä on ollu onni, että on niin saman ikäinen veli, jonka kanssa on saanut koko lapsuuden leikkiä, kisata ja haastaa. Tärkeintä on ollu kuitenkin se, että me ollaan saatu tehä niin turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä ja just niin pitkään, kun lapsuutta kesti. Me saatiin siis olla koko meidän lapsuus ihan rauhassa lapsia.

-Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus saada olla lapsi.

Muusikko ja tv-panelisti Mikko Kuustosen hellyttävä julkaisu 4-vuotiaasta Mikosta. Ajat ovat olleet hyvin erilaiset tuohon aikaan, mutta turvallisuus lapsen elämässä on ollut tärkeä tunne myös silloin. Isä ja äiti tekivät itse vaatteet ja lelut. Etenkin isän tekemä polkuauto on jäänyt Mikon mieleen.

Mikko tarinoi julkaisussaan kauniisti näin:

– Seison kirkkaana pakkaspäivänä Oravikosken kaivoskylällä ja olen onnellinen. Isäni on tehnyt minulle punaisen polkuauton ja maailma tuntuu auenneen. Muistan miltä tuntui painaa kahvan napista, avata pieni ovi ja istua puiselle penkille.

– Isä oli ottanut lukot keittiön kaappien ovista koska ajatteli niiden olevan tärkeämpiä kuopuksensa kulkupelissä.

– Päässäni on äidin tekemä myssy ja kuvan oikeassa yläkulmassa pilkistää Vesuvius, kylän lämpökeskus. En palellut sisällä enkä ulkona.

– 
Elämän ensimmäiset vuodet ovat pitkiä ja ratkaisevia. Minulle ne olivat turvallisia ja vaikka valokuvia on vain muutama huomaan muistikuvien elävän vahvoina.

– Lasten oikeudet ovat ihmisyyden ydintä.

Mikon tytär Iina Kuustonen oli ilmeisesti inspiroinut isäänsä julkaisuun sillä hän julkaisi aiemmin oman lapsuuskuvansa tarinan kera. Iina kertoo matkastaan Intiaan, jossa lapset piirsivät lasten oikeuksista. Meille arkipäiväiset asiat, jotka otamme itsestäänselvyytenä kuten koulu ja puhdas juomavesi ovat siellä monelle lapselle vain haaveita. Iina otti kantaa myös siihen, että lasten tilanne on heikentynyt pandemian seurausten takia.

Iina kertoo matkastaan:

– Olin 15-vuotiaana lasten oikeuksien konferenssissa erään ystäväni kanssa Intiassa Kalkutassa. Muut lapset konferenssissa olivat kehittyvistä maista, me ystäväni kanssa ainoita Euroopasta.

– Koska yhteistä kieltä ei ollut, rupesimme maalaamaan yhdessä lasten oikeuksista. Muistan, miten lapset piirsivät kuvia koulusta, turvallisesta kodista, ruoasta, puhtaasta juomavedestä, vanhemmista ja leikeistä kavereiden kanssa.

– Tuntui hurjalta, että meille itsestäänselvät perusasiat olivat heille haaveita. Ne ovat kuitenkin jokaisen lapsen oikeuksia ja tuntuu kestämättömältä, että ne eivät toteudu.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit