Kurvikas ex-missi Lola Odusoga esittelee paljasta pintaa – kuvat!

Nigerialaistaustainen Lola Odusoga, 45, kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1996. Viime vuodet Lola on työskennellyt muun muassa tv-ohjelmien taustatiimeissä, ja tehnyt juontokeikkoja.

Tämän lisäksi Lola on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Ex-missi julkaisee päivittäin kuvia itsestään Instagramissa, joka on hänelle myös tärkeä työkalu.

Kurvikaunotar julkaisi pari päivää sitten sometilillään kuvan, jossa hän poseeraa leopardikuviollisissa liiveissä.

Kuvatekstissä Lola puhuu ulkopuolelta tulevasta painostuksesta, jos hän julkaisee sometilillään esimerkiksi ruokaan tai liikuntaan liittyviä postauksia.

Hän kertoo, ettei juuri tästä syystä jaa sometilillään ruokaan ja liikuntaan liittyviä juttuja.

– Mun kohdalla niitä vahdataan aivan tolkuttomasti, siis kaikki mikä vaan liittyy ulkonäköön, niin tsiisuuuuus. Se on aika perseestä, koska se on myös rajottanu jotain omia fiilistelyjä ku en jaksa niin kyselyitä ja kommentteja, ex-missi kertoo.

– Inhoon sitä, että tää yhteiskunta on niin suorituskeskeinen, mitä tulee lähes kaikkeen tekemiseen, etenkin painoon, liikkumiseen, syömiseen, herran jestas. Niinku CHILL!

– Antakaa ihmisten tehä mistä ne nauttii, älkääkä ahdistako niitä nurkkaan kaikilla oudoilla oletuksilla ja prässäämisillä, Lola pyytää.

Katso kuvat alta.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit