Oho! Kim Sainiolle sattui kiusallinen vahinko kesälomareisulla: ”Minä kakkasin housuun!”

Radio Rockin aamuohjelma Korporaation juontaja Kim Sainio palasi eilen maanantaina (1.8.) kesäloman jälkeen takaisin radioataajuuksille.

Sainio kertoi lähetyksessä, hänelle sattui kiusallinen vahinko lomareissulla. Mies ei päässyt ajoissa vessaan, ja tämän seurauksena radiojuontajalla valahti kakka housuun.

– Minä kakkasin housuun, Kim kertoo rehellisesti.

– Pitkitin vessaan menemistä. Sitten tapahtui suuri myrskyvaroitus. Sitten muistin, että oli monen kymmenen metrin nurmikkomatka vessaan. Ikävällä tavalla joku lapsista oli laittanut lukkoon sen toisen rakennuksen oven. Avain roikkui oven vieressä nätisti, mies selosti.

Ottaessaan avainta Kim tiputti sen vahingossa lankkujen väliin. Samaan aikaan löysät tulivat housuun.

– Aikuisikäni dramaattisia tuntemuksia oli se, kun oli komeasti etenevä löysähkö paska housussa.

Kim pohti lähetyksessä miksi uloste haisee pahemmalta housussa kuin vessassa. Hän kertoo myös heittäneensä kakkabokserinsa roskikseen.

MS-taudistaan avoimesti julkisuudessa kertonut Kim on naimisissa juontaja Mari Sainion kanssa.

Miehen kiusallisesta kakkavahingosta raportoi ensin Seiska-lehti.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Kim Sainio (@sainio) jakama julkaisu

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit