Loud’n Live Promotions Oy:n toimitusjohtajaa Kalle Keskistä vastaan on nostettu syyte Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Syyte tulee julki kesän jälkeen, mutta sen tiedetään liittyvän vuosien 2015–22 yhtiön järjestämiin tapahtumiin.
Syytteen aiheena on epäilty törkeä petos, joka liittyy maksamatta jääneisiin Teosto-korvauksiin.
Keskinen kiistää syyllistyneensä rikoksiin.
-Ilmoitus-
– Teosto väittää, että yhtiöni on jättänyt maksamatta Teosto-korvauksia tahallaan yli 160 000 euron arvosta 2015–22. Kiistän kaikenlaisen tahallisuuden.Kiistanlainen summa on lisäksi huomattavasti pienempi. Teosto ei ole huomioinut laskelmissaan kymmeniä korona-aikana ja muutoin peruuntuneita tapahtumia, joiden lipunmyyntitulot ovat palautuneet asiakkaille, Keskinen kertoo tiedottessaan.
– Teostolle maksamaton määrä on syntynyt merkittävältä osin minun ja tuolloisen henkilökuntani osaamattomuudesta sekä liiallisesta työpaineesta.
Tämänhetkisen arvion mukaan rikosasiaa käsitellään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa loppuvuodesta.
Keskinen on järjestänyt tapahtumia yli 20 vuotta ja on syystä tai toisesta ”ajautunut” toistuvasti talousvaikeuksiin. Hänet on myös tuomittu törkeistä talousrikoksista.