Poliisin päälle sylkenyt Johanna Tukiainen avautui Seiskalle vankilakokemuksestaan: ”Minua pidettiin vankeudessa kuin pientä eläintä!”

Törkeästä lapsenkaappauksesta Ruotsissa syytetty Johanna Tukiainen, 44, on avautunut Seiska-lehdelle vankilareissustaan.

Tuksu joutui lusimaan vankilassa reilut 50 päivää. Hän vapautui ruotsalaisvankilasta viime viikolla.

– Olen ihan shokissa. Minua pidettiin vankeudessa kuin pientä eläintä, minulla ei ollut siellä mitään ihmisarvoa, Johanna puhisi Seiskalle saavuttuaan Suomeen.

Tukiainen kertoo lehdelle, että hänen käsiin ja jalkoihin laitettiin raudat, kun häntä kuskattiin paikasta toiseen.

– Vartijatkin sanoivat, ettei se ole oikein minua kohtaan! Johanna kertoi.

Johannan kertoman mukaan hän oli eristyksissä, eikä saanut tavata muita vankeja.

– Kuulin muiden vankien huudot seinien läpi. Se oli yhtä helvettiä. Eräs syyrialainen nainen oli ollut siellä kymmenen kuukautta.

Tukiainen kertoo, että Ranskassa oli parempi vankila, kuin Ruotsissa.

– Siellä oli sairaanhoitaja joka päivä ja lääkäri joka kolmas päivä. Sain myös lääkkeeni siellä, Tukiainen kertoo Seiskalle.

Pahoinpiteli äitinsä ja sylki poliisin päälle!

Tukiaista syytetään Ruotsin käräjäoikeudessä lisäksi oman äitinsä Marja Tukiaisen, 70, pahoinpitelystä. Pidätyshetkellä Tukiainen oli myös sylkenyt ruotsalaispoliisin päälle.

- ILMOITUS -

Seiskan julkaisemat esitutkuntamateriaalin kuvat ovat järkyttävää katsottavaa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

VIIKON SUOSITUIMMAT

UUSIMMAT

Katso myös nämä

Kuulitko julkkisjuorun? Lähetä viestiä:

 [email protected]