Jethro Rostedt kommentoi jättivelkojaan yllättävällä tavalla: ”Ne vanhenee…”

Viihdepersoona Jethro Rostedt avasi torstaina Twitch-livelähetyksessään velka-asioitaan.

Asia tuli esille, kun striimin katselija kysyi asiasta.

– Onko sulla on vielä velkaa jäljellä?, striimin chatissä kysyttiin.

– No ei enää kauheesti, nyt se vanhenee niin kovaa vauhtia, Rostedt kommentoi velkojaan.

– Ens vuonna ei ole enää euroakaan, hän lisää.

Myöhemmin Rostedt sanoi kuitenkin, että jotain velkoja on vielä tulossa valitusten takia.

– Kyllä sieltä vielä valituksen kautta tulee hiukan. Ne vanhenee suhteellisen nopeesti.

– Se on niin älytön se korkokertymä, että noin se pitääkin olla, Rostedt toteaa.

Yle uutisoi viime syksynä, että Jethrolla on ulosotossa miljoonia euroja. Suurimpana yksittäisenä velkojana on Verohallinto.

Velat tulivat puheeksi Pacthousessa

Rostedt nähdään parhaillaan eilen perjantaina (1.5.) käynnistyneessä Pacthouse3 -liverealityssä.

Jeti on puhunut jättiveloistaan myös Pacthousessa. Kristian Heiskari kysyi suoraan, paljonko Jetillä on velkaa.

– Verovelkaa 3,3 miljoonaa, mutta se on kasvanut korkoa 5 miljoonaa, Rostedt kertoi.

Yhteensä Jethrolla on siis velkaa yli 8 miljoonaa euroa. Rostedt paljasti, että velka kasvaa vuodessa 700 000–800 000 euroa. Samaan hengenvetoon hän totesi, että velat ovat kuitenkin vanhenemassa ensi vuonna.

Lue myös: Video: Jethro Rostedt joi olutta terassilla Ateenassa – pian tilanne eskaloitui

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit