Huumeita, alkoholia, tappeluja ja vankilatuomio: Tältä näyttää Jere Karalahdesta tehty karu dokumenttielokuva – Katso traileri!

13. tammikuuta elokuvateattereihin ilmestyy ex-kiekkotähti Jere Karalahdesta ja hänen elämästään kertova Solar films -elokuva Karalahti.

Leijonalegendalta tuli vuonna 2017 myös elämäkerta Jere, joka on Aki Linnanahteen kirjoittama. Kirja oli raju ja kaunistelematon kertomus Karalahden elämästä ja urasta. Dokumenttielokuvan odotetaan olevan vieläkin rajumpi.

Karalahti-elokuvan juliste. SOLAR FILMS

Dokumentti kertoo Jeren karun ja omalla tavallaan järkyttävän tarinan sekä paljastaa peliurasta ja sen taustoista seikkoja, joita ei ole kerrottu aiemmin.

Elokuvassa edetään dokumentaarisesti, ja Jeren lisäksi haastateltavana on yli 50 henkilöä.

Ensi vuoden alussa ilmestyvä dokumenttielokuva on Juuson Syrjän ohjaama. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Mika Karttunen ja Joona Louhivuori.

KATSO TRAILERI

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit