IS: Näyttelijä Jarmo Koski menetti isänsä 13-vuotiaana – Meni töihin auttaakseen perhettään

Salatut elämät -sarjasta tunnetuksi tullut legendaarinen näyttelijä Jarmo Koski täyttää tänään 70 vuotta.

Seppo Taalasmaan roolia sarjan alusta saakka näytellyt Koski antoi Ilta-Sanomille haastattelun, jossa hän avautuu muun muassa lapsuudestaan.

Jarmo menetti isänsä 13-vuotiaana. Isän kuoleman vaikutti suuresti perheen taloudelliseen tilanteeseen. Jarmo halusi auttaa perhettään omalta osaltaan, ja niinpä hänkin ryhtyi tekemään töitä muun muassa nakkikioskin myyjänä ja kavereidensa bändin managerina.

– Vastuullani oli myydä bändiä, ja kävin aina yhden luokkani tytön vanhempien luona soittelemassa keikkapaikkoihin, sillä kotonamme ei isän kuoleman jälkeen ollut omaa puhelinta, Jarmo kertoo Ilta-Sanomille.

Samasta tytöstä tuli lopulta Jarmon vaimo, sillä pari meni naimisiin 45 vuotta sitten hieman erikoisesta syystä johtuen, ja osittain pakon sanelemana.

– Olimme vuokraamassa asuntoa Helsingistä, ja vuokranantaja ilmoitti, ettei huoli vuokralaisekseen susiparia. Niinpä varasimme maistraatista ajan muuttoa edeltäneelle päivälle, näyttelijä kertoo lehdelle.

Jarmolla on vaimonsa kanssa kolme lasta.

Salatut elämät

Jarmo Koski jätti Salkkarit omasta halustaan jo kahdeksan vuotta sitten, mutta tuttu talonmies on silti vieraillut tämän jälkeen sarjassa useampaan otteeseen.

– En koskaan sano, että ei koskaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että Sepon tarina on kerrottu jo aika monelta kantilta, Jarmo vastaa toimittajan kysymykseen mahdollisesta sarjaan paluusta.

 

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit