Salkkarit-näyttelijä hankki uuden ammatin! ”Jotain muuta kuin itsensä tyrkyttämistä eri tuotantoihin huonolla menestyksellä”

Näyttelijä Jarkko Nyman nousi julkisuuteen näyteltyään useita vuosia Sebastian Vuorelan roolihahmoa Salatut elämät -sarjassa.

Koronatilanne on vähentänyt Jarkonkin näyttelijätöitä, joten mies päätti kaikessa hiljaisuudessa päättänyt ryhtyä remonttireiskaksi.

– Koronarajoitukset on vienyt taiteilijoilta lähes kaikki työt. Varsinkin freelancerit ovat pahasti väliinputoajia ja monelta ovat menneet kaikki työt viimeisen vuoden ajalta, Jarkko avautuu Instagramissa.

– Itse tein onneksi päätöksen laajentaa osaamiskenttääni reilut pari vuotta sitten ja lähdin rakennusalan yrittäjäksi, hän jatkaa.

– Töitä on ollut enemmän kuin tarpeeksi ja kaikki se yrittäjyyden ja remppa hommien mukanaan tuomat haasteet ovat auttaneet kasvattamaan uutta identiteettiä!

– Se on jotain muuta kuin ainaista itsensä tyrkyttämistä eri tuotantoihin huonolla menestyksellä ja tulojen ja tekemisiensä selvittämistä eri viranomaisille että pysyy työkkärirahat päällä. Nimittäin se on sitä mikä nakertaa ihmistä salakavalasti, Nyman kertoo.

– Teen edelleen näyttelijän töitä mutta niiden vähäisten töiden odottelu ei enään määritä minua vaan otan työn vastaan positiivisena yllätyksenä ja jos se sopii kalenteriin, hän päättää.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Jarkko Nyman (@jarkkonyman)

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Jarkko Nyman (@jarkkonyman)

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit