Jari Sillanpään esiintyminen hyväntekeväisyyskonsertissa peruttiin kohun vuoksi – Näin laulaja kommentoi

Mediassa uutisoitiin tänään, että Jari Sillanpään esiintyminen Helsingin Johanneksen kirkossa järjestettävässä hyväntekeväisyyskonsertissa on peruttu.

– Keskustelu on ollut sellaista, jossa fokus ei ole ollut syöpätutkimuksessa ja sen tukemisessa. Kokonaisharkinnan jälkeen Syöpäsäätiö ja Syöpäsäätiön juhlatoimikunta ovat yhdessä tehneet päätöksen, että Sillanpään esiintyminen juhlakonsertissa perutaan, Syöpäsäätiön viestintäpäällikkö Carita Päivänen kertoo Iltasanomille.

Nyt Sillanpää on kommentoinut peruuntumista Iltalehdelle.

– En tiedä miksi peruuttivat, mutta kuulin, että pelästyivät. Ikävää on tämä koko juttu. Tämä ei vaikuta minun elämääni ja uskon, että Johanneksen kirkko ja seurakunta eivät ole osallisia tähän, Sillanpää kertoo Iltalehdelle.

10. lokakuuta järjestettävässä hyväntekeväisyyskonsertissa esiintyvät muun muassa Kari Vepsä, Jani Jalkanen ja Arja Havakka. Konsertissa kerätyillä rahoilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta.

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit