Jannan poika kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan – perhe joutui tekemään vaikean päätöksen

Laulaja Janna Hurmerinta joutui surullisin mielin luopumaan kissastaan ikävien olosuhteiden vuoksi. Hänen poikansa on vakavasti allerginen kissoille. Janna jakoi Instagramissa kirjoituksen, jossa hän kertoo poikansa joutuneen kerran sairaalaan ambulanssilla vakavan hengitystieongelman takia.

– Jouduimme luopumaan meidän kissasta, Janna aloittaa.

– Minun poikani tuli tosi allergiseksi kissoille ja joutui muun muassa kipeänä ollessaan ambulanssilla sairaalaan hengitysvaikeuksien takia, joten meille ei jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin luopua meidän maailman rakkaimmasta kissasta Nougasta, hän jatkaa.

Janna kertoo, että onni onnettomuudessa on se, että kissa sai uuden kodin laulajan ystäväperheen luota. Näin ollen eläimen ei tarvinnut muuttaa asumaan toiselle paikkakunnalle.

– Nyt Nougalla on meidän lisäksi uusi mahtava perhe ja kaksi tyttöä, jotka jumaloivat häntä, Hurmerinta kertoo.

– Me saadaan aina käydä moikkaamassa ja hoitamassa herraa. Aika ihanasti kävi siis loppujen lopuksi ja tämä on meininki joka ikinen kerta, kun nähdään, Janna kirjoittaa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit