Jaajo Linnonmaa yllättää taas – nyt täysin uusi aluevaltaus.
Yrittäjä Jaajo Linnonmaa ei jää lepäämään laakereilleen. Nyt mies on ottanut uuden suunnan ja lähtenyt mukaan projektiin, jota harva olisi osannut odottaa.
Linnonmaa kertoo ryhtyneensä kirjoittamaan nuortenkirjaa, jossa seurataan kahden nuoren matkaa yrittäjyyteen nakkikioskin perustamisen kautta. Aihe ei ole sattumaa, sillä yrittäjyys on ollut vahvasti läsnä myös hänen omassa urassaan.
-Ilmoitus-
– Nyt se on virallista. Olen tehnyt kustannussopimuksen WSOY:n kanssa. Keväällä 2027 julkaistaan kirja Nasu & Lärry – Viimeinen myyntipäivä, paljastaa Linnonmaa.
Lue myös: Tätä artistia Jaajo Linnonmaa fanittaa kovaa – juoksi perään kuin pikkupoika
Jaajo kiittelee päivityksessään myös kustantajaa WSOY:tä.
– WSOY ymmärsi heti visioni: tehdä kirja, joka saa nuoret lukemaan. Kiitos luottamuksesta Laura ja Paula.
Erikoista projektissa on se, että Linnonmaa on ottanut seuraajansa mukaan tekemiseen. Hän on jakanut somessa hahmoluonnoksia ja antanut yleisön vaikuttaa siihen, miltä kirjan maailma lopulta näyttää.
Linnonmaan seuraajat ovat ottaneet kirjaprojektin ilolla vastaan.
-Ilmoitus-
– No mutta onpas ihan mahti uutinen, Onnea hirmusti Jaajo &co, kirjoittaa eräs.
– Veikkaan että tämän kirjan lukee myös moni vanhempikin, toinen jatkaa.
– Niin huippua!!! Onnea! Ja parasta että oma tyttö varmasti just kohde ryhmää niin päästään lukemaan yhdessä, tai oikeestaan hän voi lukea minulle iltasadun, kolmas seuraaja hehkuttaa.
-Ilmoitus-