IL: Petri Tykkä avautui Karitasta: ”Surullista, ettei toiseen voi luottaa”

Hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä ilmoitti viikon alussa hakevansa eroa puolisostaan Petri Tykästä. Viime aikoina pari ei ole esiintynyt yhdessä julkisuudessa. Petri jätti avioerohakemuksen jo yli vuosi sitten, mutta veti sen myöhemmin takaisin.

– Olen eilen jättänyt erohakemuksen. En tule kommentoimaan aihetta ja toivoisin rauhaa käsitellä asioita täysin yksityisesti, poissa julkisuudesta. Kiitos ymmärryksestä. Kaikkea hyvää tähän hetkeen ja jokaiseen tulevaan – voimaa ja valoa kaikille teille, joilla myös on elämässä tällä hetkellä haastavaa, Karita kirjoitti Instagramissa.

Karitan eropäivitys on kerännyt runsaasti sydänemojeilla varustettuja kommentteja ja tuhansia tykkäyksiä.

Petri Tykkä kommentoi eroa Iltalehdelle

Iltalehti tavoitti Petri Tykän Karitan eroilmoituksen jälkeen.

– Hän (Karita) on hakenut avioeroa sen takia, koska ilmoitin, että minä laitan sen maanantaina vireille. Hän nyt halusi saada itselleen tietynlaisen tilanteen, Petri kommentoi asiaa Iltalehdelle.

Petri kertoi, ettei avioerohakemus herättänyt hänessä erityisiä tunteita, sillä hän käsitteli eron jo puolitoista vuotta sitten.

– Minä olen surutyöni tehnyt puolitoista vuotta sitten. Tietysti se on surullista, että ei voi luottaa toiseen ihmiseen, Petri toteaa IL:lle.

Hän paljasti myös, ettei ole ollut Karitan kanssa tekemisissä pitkään aikaan, eikä ole nähnyt häntä kuukausiin.

– Me emme ole olleet käytännössä puheväleissä enää pitkiin aikoihin.

Petri kertoo Iltalehdelle omistavansa näyttävän miljoona-asunnon Espoon Suvisaaristossa. Hän painotti, että tällä hetkellä hänen ensisijainen huomionsa on pojassaan, ja toiseksi tärkeimpänä hän pitää omaa terveyttään. Karitalla ja Petrillä on yhteinen 15-vuotias poika.

Petri: Karitan uskottomuus eron syynä

Syyskuussa 2023 Petri kertoi julkisuudessa, että hänen ja Karitan liitto päättyi uskottomuuteen ja kolmanteen osapuoleen. Nyt hän vahvistaa Iltalehdelle, että pitää sitä edelleen suurimpana syynä avioliiton kariutumiseen.

Eron jälkeen Petri ei ole aloittanut uutta suhdetta – omien sanojensa mukaan hänellä ei ole siihen tarvetta.


Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
8 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Leena
Leena
4 kuukautta sitten

Ei meistä kukaan tiedä millaista tuossa perheessä on oikeasti ollut. Upea talo ja ulkoisesti näyttänyt, että kaikki on kunnossa. Ikävää, että ruotivat riitojaan julkisesti, tai mies purkaa pahaa oloaan julkisesti. No ehkä se helpottaa hänen oloaan. Voimia molemmille ja yhteiselle lapselle.

Että näin
Että näin
Vastaa  Leena
3 kuukautta sitten

Niin. Kulissit ovat heillä olleet komeat, mutta kuka meistä tietää, mitä kaikkea niiden takana on tapahtunut. Ei kukaan, vain he itse ja heidän läheisensä. Näinhän se monta kertaa menee, että mitä komeammat kulissit, sitä varmemmin ne jonakin päivänä romahtavat.

raimo
raimo
Vastaa  Leena
4 kuukautta sitten

niin, mieshän siinä toki oli syyllinen

Outi
Outi
Vastaa  raimo
4 kuukautta sitten

Okei, toi mieskö siellä kasarmikadulla kävikin jooga gurun luona…
Taisi olla ihan Karita itse kiimoissaan!

Masa
Masa
4 kuukautta sitten

Oikein Petri. Kerran pettäjä,aina pettäjä

Peppi
Peppi
4 kuukautta sitten

Tästäkin ”leidistä” meni maku. Yrittää kerätä sympatiapisteitä laittamalla avioeron vireille ”ensiksi”, yrittäen ilmeisesti kertoa jotain eron syystä. Hän se oli joka petti ja sai puolison laittamaan eron vireille.

Chiba
Chiba
Vastaa  Peppi
4 kuukautta sitten

Täysin samaa mieltä. Minulla meni täysin maku hänestä jo silloin 1.5 vuotta sitten, kun paljastui, että hän on pettänyt miestään ja jäänyt vielä rysän päältä kiinni. Aviomiehen silloinen raju reaktio kertoi kaiken.

Ritu
Ritu
Vastaa  Peppi
4 kuukautta sitten

Juuri näin. Olin sanonassa samaa!

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit